YIT aloittaa yt-neuvottelut – työt voivat loppua Suomessa 200 toimihenkilöltä
Henkilöstön vähennystarpeen arvioidaan olevan Suomessa enintään 200 ja koko konsernissa enintään 250 henkilöä.Rakennusyhtiö YIT aloittaa Suomessa toimihenkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Henkilöstön vähennystarpeen arvioidaan olevan Suomessa enintään 200 ja koko konsernissa enintään 250 henkilöä.
Yhtiön mukaan vähennystarve ei kohdistu työmailla tuotantotehtävissä työskenteleviin toimihenkilöihin eikä työntekijöihin. YIT:llä on Suomessa yhteensä noin 4 400 työntekijää.
YIT:n mukaan yt-neuvotteluiden kautta kehitetään yhtiön toimintamallia. Toimitusjohtaja Markku Moilasen mukaan tulevaisuuden näkymät ovat rakennusalalla hyvät, mutta samalla yhtiön tulee huolehtia kilpailukyvystään.
"Muokkaamme toimintamalliamme varmistaaksemme, että organisaatiomme toimii tehokkaasti. Näin pystymme parantamaan kannattavuuttamme sekä varmistamaan käynnissä olevien ja suunniteltujen merkittävien kaupunkikehityshankkeiden onnistumisen", Moilanen sanoo tiedotteessa.
YIT:llä on toimintaa kymmenessä Euroopan maassa. Toimintamallin suunnittelu koskee YIT:n kaikkia liiketoimintoja ja kaikkia toimintamaita Ruotsia ja Venäjää lukuun ottamatta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

