Tulipalo vei650 sikaa
Arviolta 650 sikaa kuoli tulipalossa sunnuntain vastaisena yönä Oulaisissa.
Pelastuslaitoksen mukaan tuhannen neliön sikalarakennus oli jo täysin tuhoutunut palokunnan tullessa paikalle. Kaikki rakennuksessa olleet siat kuolivat palossa.
Palo oli kehittynyt pitkälle ennen ohikulkijoiden ensihavaintoja. Pelastuslaitoksen mukaan tilan isäntäväki ei ollut kotona palon syttyessä.
Palo uhkasi myös tilan varastosiiloa ja varastorakennusta, jotka kuitenkin säilyivät vahingoitta. Sateiden kastelema maaperä suojasi ympäristöä alkuvaiheessa.
Pelastushenkilöstön tehtävänä oli ensin varastorakennusten suojaaminen ja myöhemmin palaneen rakennuksen jälkisammutus.
Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat palon syytä.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
