Kolme tärkeintä asiaa, johon ehdokkaat presidenttinä puuttuisivat
Maaseudun Tulevaisuus pyysi kaikkia presidenttiehdokkaita kertomaan ytimekkäästi kolme keskeisintä asiaa, joihin he haluavat vaikuttaa tasavallan presidenttinä 2012–2018.
Vastauksista heijastuvat kunkin presidenttiehdokkaan osaamisalueet ja arvomaailma. Monet nimetyt tavoitteet ovat sellaisia, joita presidentti voi ajaa vain omalla arvovallallaan tai aktiivisena mielipidevaikuttajana.
Keskeinen lakisääteinen valtaoikeus ei unohdu. Presidenttiehdokkaat ovat tietoisia valtiopäämiehen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta asemasta. Vastauksissa painotetaan hyvin poikkeavilla tavalla tasavallan presidentin roolia kansainvälisillä areenoilla. Sari Essayah (kd.) haluaa ajaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa ulkopolitiikkaa.
Ehdokkaat ovat korostuneesti huolestuneita yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Ehdokkaista Paavo Lipponen (sd.) ei hyväksy perusarvojen romuttamista tai vähemmistöön kuuluvien ihmisten huonoa kohtelua. Eva Biaudet’n (r.) mielestä Suomessa vallitsee ilmapiiri, joka ei hyväksy minkäänlaista erilaisuutta. Siksi valtiojohtajien on oltava yksiselitteisesti valmiina asettumaan mitä tahansa kansanryhmää kohtaan osoitettua rasismia, vihaa ja vainoa vastaan. Sauli Niinistö (kok.) on myös monen kollegansa tavoin huolissaan nuorten syrjäytymisestä.
Presidentin on puolustettava tasa-arvoisesti koko Suomea, eri alueilla asuvia ihmisiä. Tämän asian puolestapuhujiksi ilmoittautuvat Pekka Haavisto, Timo Soini ja Paavo Väyrynen.
Paavo Arhinmäki (vas.) korosti ainoana, että Suomi on pidettävä sotilasliittojen ulkopuolella.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
