Rasvoja suositaannyt ruuanlaitossa
Voin ja muiden rasvaisten maitotuotteiden kulutus on jatkanut kasvuaan Suomessa alkuvuonna.
Etenkin voi on maistunut suomalaisille. Gallup Elintarviketiedon maitomarkkinakatsauksen mukaan voin kulutus kasvoi tammi–huhtikuussa 15 prosenttia, kun karkauspäivän kulutusta ei lasketa mukaan.
Rasvaseosten käyttö lisääntyi neljä ja kerman kuusi prosenttia.
Voin ja muiden rasvojen suosio heijastaa ihmisten asenteissa jo parin vuoden aikana näkynyttä muutosta, tutkimuspäällikkö Eeva Heikkilä Elintarviketiedosta kertoo.
”Rasvan välttäminen on vähentynyt selvästi. Nyt esimerkiksi maku ja raaka-aineiden aitous nousevat tärkeiksi ruuan valintaperusteeksi. Karppaus ei yksin selitä muutosta.”
Rasvan välttäminen oli huipussaan 4–5 vuotta sitten. Kun vuonna 2006 suomalainen söi voita keskimäärin 2,8 kiloa, viime vuoden lopulla kulutus oli jo 4,1 kiloa henkeä kohti vuodessa.
”Rasvan muuttunutta käyttöä pidetään yhtenä merkittävimmistä muutoksista suomalaisten ruokailutottumuksissa”, Heikkilä arvioi.
”Vaikka suomalaisten ruokatrendit muuttuvat yleensä hitaasti, suhtautuminen rasvaan on muuttunut nyt erittäin nopeasti.”
Heikkilä ennakoi voin kulutuksen kasvavan edelleen loppuvuonna, joskin kasvuvauhti saattaa hivenen hidastua.
”Rasvan suosio voi hyvinkin olla pysyvä ilmiö. Toisaalta kasvun varaa on, sillä esimerkiksi voita on käytetty aiemmin hyvinkin vähän.”
Heikkilä uskoo, että rasvaisten tuotteiden suosio vaikuttaa osaltaan esimerkiksi tuotekehitykseen, sillä juustoissa ja jugurteissakin kevytversioiden menekki on laskenut.
Buumista huolimatta voin valmistus pieneni tammi–huhtikuussa 15 miljoonaan kiloon, mikä on noin 4 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Voin vienti väheni viidenneksen, mutta tuonti on ollut viime vuotta suurempaa. Kotimaan vajetta alettiin paikata loppuvuonna ulkomaisella voilla, jonka tuonti on jatkanut yhä kasvuaan.
Heikkilän mukaan voin valmistuksen laskua selittää maidontuotannon vähentyminen Suomessa alkuvuonna.
”Kun maitoa tulee niukemmin, myös rasvaa syntyy vähemmän. Loppuvuonna maitomäärät kasvanevat, mutta rasvatuotannon lisäämiseen satsataan nyt myös kotieläinten jalostuksessa.”
Ajoittainen pula voista on näkynyt myös hinnassa. Kuluttajahinta oli toukokuussa noin 30 prosenttia vuodentakaista korkeampi ja kuta kuinkin samaa tasoa kuin vuosina 2008–2009.
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
