Sampo Terho maataloudesta: "Tilanne on epätyydyttävä ja täytyy korjata"
Maatalouden vaikea tilanne ymmärretään perussuomalaisten ryhmässä.
Sampo Terhon mukaan perussuomalaisilla ei ole tarvetta vaatia hallitusohjelmaa uusiksi. Kuva: Roni RekomaaKokoomus vaihtoi viikonvaihteessa puheenjohtajaa, mutta perussuomalaisilla ei ole tarvetta vaatia hallitusohjelmaa uusiksi tai kaikkien ministerien kierrätystä.
"Jos muutoksia tulee, ne tapahtuvat yksimielisesti. Jos kokoomus haluaa, keskustella voidaan", perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoo.
Politiikan tilanne rauhoittuu, kun kokoomuksessa Alexander Stubb vaihtuu Petteri Orpoon. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvioi nimittäin puoluevaltuustossa lauantaina, että kilpa on heijastunut kielteisesti hallituksen toimintaan.
"Tilanne on ohi. Stubbin vaihtuminen Orpoksi ei muuta suurta kuvaa, koska Orpo on ollut keskeinen ministeri ja hallitusohjelman neuvottelija", Terho sanoo.
Maatalouden vaikea tilanne on Terhon mukaan perussuomalaisten ryhmässä ymmärretty.
"Tilanne on epätyydyttävä ja täytyy korjata. Maatalousyrittäjät ajautuvat kasvavalla joukolla konkurssia kohti."
Terho pitää hallituksen tiistaina eduskunnassa kertomia toimia erittäin tarpeellisina ja korostaa niiden kiireellisyyttä.
Terhon mukaan perussuomalaiset on vuoden hallitustaipaleensa aikana puolustanut tomerasti pienituloisia torjumalla esimerkiksi arvonlisäveron korotukset.
Myös kilpailukykysopimus oli selvä onnistuminen.
Kannatuksessa voitot eivät kuitenkaan näy. Sitä söi ennen kaikkea pakolaisvyöry.
"Sähköposteissa vaadittiin rajojen sulkemista. Mutta poliitikotkin yllätti, kuinka tiukasti EU on sitonut meidän kätemme eli että EU:n sisärajaa ei saa kiinni", Terho sanoo.
Maahanmuuttopolitiikkaan on kuitenkin saatu tiukennuksia, koskien esimerkiksi perheiden yhdistämistä.
"Se näkyy ajan oloon. Ei meidän kannatuksemme ole ilmaan kadonnut."
Terhon mielestä Suomeen saa tulla, jos kotoutuu ja tekee töitä.
"Työpaikkojen vieminen suomalaisilta on vain pieni ongelma, koska suurimmat tulijaryhmät eli somalit, afgaanit ja irakilaiset ovat työllistyneet aivan masentavan huonosti.", hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
