Murhan jäljillä maalaiskylässä
Kirjailija Eija Piekkari tuntee dekkariensa maisemat. Hän on asunut suurimman osan elämästään Sairakkalan kylässä. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoHOLLOLA (MT)
Kaksi korppia lennähtää pellon yli Suurenmäentietä kohti. ”Onkohan jossain ruumis”, kirjailija Eija Piekkari sanoo dekkaristin huumorilla auton etupenkiltä.
Piekkari on esittelemässä Sairakkalan kylän murhamaisemia toimittajalle ja kuvaajalle. Suurenmäentietä mennään kohti taloja, joiden asukkaita rikosylikonstaapeli Krisse Elo joutuu kuulustelemaan dekkarissa Pako portin alta.
Kirjailija ei keskity vain murhiin, vaan lukija pääsee seuraamaan kylän elämää ja asukkaiden edesottamuksia. Päähenkilö Krisse asuu kylässä ja käy töissä Lahden poliisilaitoksella.
Piekkari on asunut samassa kylässä vuosikymmeniä syntymästään alkaen. Nykyään koti sijaitsee Hollolan kuntakeskuksessa.
”Haluan pitää maaseudun kuvauksen aina mukana. Maalla on tehty murhia muissakin dekkareissa, mutta maalaiselämästä ei sinänsä paljonkaan kirjoiteta.”
Moni huippudekkaristi sitoo tapahtumat kaupunkiin, kuten Seppo Jokinen Tampereelle tai Outi Pakkanen Helsinkiin. ”Maalaistyttönä” Piekkari haluaakin tietoisesti täydentää dekkaripaikkakuntien kirjoa.
Maalla eletään kirjailijan mielestä edelleen eri tavalla kuin kaupungissa. Yhdessäoloa on enemmän ja ihmisiä tunnetaan laajalti. Remonttitalkoita ja yhteisiä juhlia ei ole unohdettu.
”Maalla on myös kummallisia ihmisiä, jotka hyväksytään ja joita jopa rakastetaan. Kaupungissa tällainen ihminen joutuu helposti hylätyksi.”
Piekkarin kirjoissa tulevat vastaan taivaita tähyilevä Ufo-Uimonen, Könösmummo ja baarissa alituiseen istuva Maskotti. Originelleja ovat myös Kasolan veljekset, jotka kuuluvat Krissen ystäväpiiriin.
Vaikka tarinat ovat keksittyjä, Piekkari tekee tarkkaa työtä uskottavuuden eteen.
Helpointa on ollut kuvata rikosylikonstaapeli Krissen kansantanssiharrastusta. Siitä on kirjailijalla omakohtaistakin kokemusta. Vanhan polkan tasahyppy sujui kevyesti toistakymmentä vuotta.
Kun dekkarissa mennään pellavatalkoisiin tai vaikkapa hevostalliin, kirjailija turvautuu yksityiskohtien kuvauksissa usein ystävä- ja tuttavapiiriinsä. Joukkoon kuuluu pari poliisituttuakin.
Alussa Piekkaria hiukan pelotti, miten kyläläiset suhtautuvat kotokulmiensa käyttöön murhapaikkoina.
”Viime syksynä minut pyydettiin Länsi-Hollolan Marttojen tilaisuuteen Toivolan seurantalolle puhumaan kirjoittamisesta. Yhtään pahaa sanaa en kuullut. Kaikki olivat vain innoissaan.”
Eräskin maanviljelijä tietää tarkkaan, mitkä kuvitteelliset tapahtumat sijoittuvat hänen tilalleen. ”Omistaja ostaa aina monta kirjaa, kun pidän julkistamistilaisuuksia.”
Kyläläiset tietävät, ettei kirjoissa ole jäljitelty heistä ketään. Kukaan ei siis joudu huonoon valoon.
Kirjailija on myös muuttanut jonkin verran talojen väriä ja asentoa. Vain niiden sijainnista voi päätellä jotain kirjassa nimettyjen teiden perusteella.
Kesti kauan ennen kuin dekkarista tuli Piekkarille ominta sarkaa.
Kolmekymppisenä hän alkoi kouluttautua monilla eri kirjoittajakursseilla. Samaan aikaan hän opiskeli öljyvärimaalausta.
”Jossain vaiheessa maalaaminen vei voiton. Nytkin on yksi työ kesken. Suuri osa maalauksista menee maalle ampumatauluiksi.”
Ennen dekkarisarjaa Piekkari kirjoitti puolisen tusinaa näytelmää Sairakkalan nuorisoseuralaisille ja ohjasikin ne itse. Kursseilta löytyneet kirjoittajakaverit lopulta ”hätistivät” kokeilemaan dekkaria.
Kirjailija ei ole missään vaiheessa luopunut leipätyöstään. Hän toimii projektipäällikkönä kansainvälisessä it-alan yrityksessä.
Ensimmäinen dekkari Haamupari ilmestyi vuonna 2009. Tänä syksynä tulee markkinoille sarjan kuudes osa Kaislikon kätkössä.
Murhan tekijä ei ole Piekkarin kirjoissa mielisairas tai muutenkaan vinksahtanut henkilö. Siksi epäilyt kohdistuvat pikemmin lähipiiriin kuin satunnaiseen kulkijaan.
”Haluan kertoa tarinan, jossa murhaaja on tavallaan täyspäinen ihminen. Murhaaja antaa vallan sille pahalle, joka meissä kaikissa on.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
