
Sää jatkuu epävakaisena ainakin ensi viikon puoliväliin
Lähipäivinä vallitsee epävakainen sää. Rankkojakin sadekuuroja sekä ukkosia nähdään viikonloppuna monin paikoin.Tänä viikonloppuna ja ensi viikon alussa sateita tulee yleisesti matalapaineiden vaikuttaessa Suomen säähän.
Ensimmäisiä merkkejä poutaisemmasta säästä on nähtävissä ensi viikon loppupuolella, jolloin korkeapaine voi ulottua Suomeen. Tästä eteenpäin sään ennustettavuus alkaa jo selvemmin heiketä, joten varman sekä pitkän poutajakson alusta ei voida vielä puhua.
Viikonlopun sade- ja ukkoskuurot painottuvat maan etelä- ja keskiosaan ja lisäksi lauantaina Länsi- ja Pohjois-Lappiin.
Kuurojen yhteydessä sademäärät voivat paikallisesti olla runsaita etenkin maan etelä- ja länsiosissa. Salamointi voi myös olla runsasta.
Maanantaina Lapin yli liikkuu runsaita vesisateita, mutta näiden sateiden reitin ennustettavuus on vielä heikko.
Päivälämpötila vaihtelee lähipäivinä pääosin 15 ja 23 asteen välillä, lämpimintä on maan pohjoisosan poutaisimmilla alueilla. Maanantaina lämpötila voi jäädä Lapissa päivällä 10 ja 15 asteen välille sateen alla.
Ensi viikon lopulla lämpötila on nousemassa kohti hellelukemia, jos suursäätilan ennuste pysyy ennallaan.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

