HS: Poliisille halutaan lisää valtaa telepakkokeinojen käyttöön
Tietoturvarikollisuuden tutkintaan esitetään myös lisää poliisin virkoja.
HS:n tutkimassa selvityksessä ehdotetaan muun muassa, että telepakkokeinoja saataisiin käyttää identiteettivarkauksien tutkinnassa. LEHTIKUVA / MARJA AIRIOPääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen asettama selvitysryhmä haluaa poliisille lisää mahdollisuuksia käyttää telepakkokeinoja, kertoo Helsingin Sanomat.
Tiedot ilmenevät tietoverkkorikollisuuden torjuntaa koskevan selvityksen luonnoksesta. Selvityksen ovat laatineet sisäministeriö, poliisihallituksen työryhmä, suojelupoliisi ja keskusrikospoliisi.
Selvityksessä muun muassa ehdotetaan, että telepakkokeinoja saataisiin käyttää identiteettivarkauksien tutkinnassa. Lisäksi poliisi haluaa, että tekninen laitetarkkailu saataisiin ulottaa myös viestin sisältöön.
Selvityksessä esitetään myös, että Suomeen palkataan jopa 101 uutta kyberrikoksiin erikoistunutta poliisia.
Hallitusohjelmaan kuuluva selvitys tietoturvarikollisuudesta ja sen ehkäisemisestä esitellään hallitukselle alkusyksyllä.
Selvityksessä on toimeenpanoehdotuksia. Niihin ei ole vielä ministerin kantaa, sanoo lainsäädäntöneuvos Tiina Ferm.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
