KKV ei vielä arvioi lannoitekaupasta jätetyn tutkintapyynnön etenemistä
Alustavassa arviossaan virasto joutuu käyttämään myös tapausten priorisointia. Se on velvollinen keskittymään sellaisten kilpailunrajoitusten selvittämiseen, joilla on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia kansantaloudessa.Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei vielä pysty arvioimaan lannoitekaupasta tehdyn toimenpidepyynnön etenemistä.
David Pettersson, Ahti-Pekka Vornanen ja Sami Kilpeläinen ovat jättäneet Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) keskiviikkona 3. heinäkuuta toimenpidepyynnön lannoiteyhtiö Yaran ja jälleenmyyjien määräävän markkina-aseman mahdollisesta väärinkäytöstä.
”Kaksi päivää on kovin lyhyt aika ottaa kantaa toimenpidepyynnön sisältöön ja etenemiseen. Katsotaan miltä asia näyttää, arvioidaan pyynnön sisältöä ja sen jälkeen linjataan, miten asiassa on parasta edetä”, toteaa johtaja Rainer Lindberg perjantaina. Lindberg työskentelee KKV:n kilpailuvastuualueella.
Lindberg ei halua arvioida, kauanko alustava arviointi voisi kestää. Hän ei myöskään tässä vaiheessa käytä ilmaisua ”ottaa käsittelyyn”, koska se voitaisiin ymmärtää asian tutkimiseen liittyvän muodollisen prosessin käynnistymiseksi. Alustavassa arviossa nimenomaan ratkaistaan, ryhdytäänkö asiaa tutkimaan.
Alustavassa arviossaan virasto joutuu käyttämään myös tapausten priorisointia eli se joutuu asettamaan toimenpidepyyntöjä tärkeysjärjestykseen, ja se on velvollinen keskittymään sellaisten kilpailunrajoitusten selvittämiseen, joilla on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia kansantaloudessa.
Lindberg pyytää palamaan asiaan elo–syyskuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








