Pikkupääsiäinen
SANA SUNNUNTAIKSI
Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon. Olen siitä varma. Niinpä tiedänkin, että jään tänne ja pysyn kaikkien teidän luonanne, jotta te edistyisitte uskossa ja saisitte siitä iloita. Silloin te Kristuksen Jeesuksen omina saatte yhä enemmän aihetta riemuita minusta, kun jälleen tulen luoksenne.
Fil. 1: 20–26
Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, teillä on tänä päivänä kuoleman voittanut Vapahtaja Jeesus Kristus aivan vieressä ja lähellä.
Taivaan sanansaattajat enkelit viestittävät tästä uutisesta sinulle ja minulle juuri nyt. Pääsiäisen ilosanoma ei jää vaan pääsiäiseen, vaan ilosanoma antaa toivon jokaiselle päivälle.
Tämä toivo kantaa meitä yli synkimmänkin virran. Toivo kannattelee meitä hetkinä, jolloin tunnemme vajoamme maan alle tai meren syvyyksiin. Tämä toivo kantaa yli kuoleman rajan. Pääsiäisen ilosanoma tulee meille murheellisille ja iloisille.
Murhehuoneessa ololla on aikansa, mutta älä jää sinne loputtomiin. Suuren surun jälkeen tulee aamu, jolloin nostat katseesi kohti taivasta ja näet valon tai pienen armon pilkahduksen.
Tällainen häikäisevä valo tuli eteeni kaksi päivää sitten aamulenkillä: kurkiaura lensi pääni yläpuolelta niin läheltä, etten sitä voinut olla näkemättä. Kohti etelää ne olivat matkalla. Joukkueeseen kuului 27 kaunista lintua, ja työjako puhutteli minua. Linnut vaihtelivat vetovuoroon.
Tuo näky oli taitolentonäytös ja samalla se oli taivaallista sanomaa siitä, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Toivo kantaa meitä kuoleman rajan yli.
Jeesus, kuoleman voittaja.
Sinulla on elämän ja kuoleman avaimet.
Me elämme kivun ja kuoleman maailmassa,
mutta sinä olet kulkenut yli rajan.
Sinä nousit haudastasi ja elät ikuisesti.
Kiitämme, että kuolema on voitettu.
Kiitämme, että pimeydellä
ei ole valtaa meihin.
Kiitos, että tänäkin päivänä
sinä voit sytyttää valosi
kuoleman ja surun keskelle.
Ylistämme sinua armostasi. Aamen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
