päivän punkti Vihapuhe
Nykyajan nettimaailma on luonut uuden käsitteen, vihapuhe.
Vihapuheella ei ole tarkkaa määritelmää. Se on kuitenkin kansaa, kansanosaa tai yksityistä kansalaista vastaan suunnattu kiihotusviesti, jota voidaan pitää paitsi hyvien tapojen, myös lain vastaisena.
Vihapuhe on vaikea määritellä, mutta helppo tunnistaa.
Suomalaisia pidetään järkevinä ihmisinä, mutta todellisuus on joskus kaikkea muuta.
Keskustelupalstoilla paljastuu usein se sielun synkempi puoli.
Jos palstalla saa esiintyä nimettömänä, sanotaan täsmälleen se, mitä sylki suuhun tuo. Oman nimen käyttöpakko sen sijaan hillitsee kummasti sanottavaa.
Facebookit ja muut yhteisöpalvelut ovat täynnä erilaisia ryhmiä, joista monet voidaan luokitella viharyhmiksi. Näillä palstoilla fanaatikot ja muut aktivistit vahvistavat toistensa uskoa.
Sanomalehtien toimituksissa vihapuheet tunnetaan hyvin. Päätoimittajat saavat silloin tällöin uhkauksia tai toivotuksia painua sinne missä pippuri kasvaa. Useimmiten asialla ovat harmittomat hörhöt.
Isompi riesa ovat ne, jotka uskovat voivansa sanoa keskustelupalstoilla mitä tahansa. Se ei ole sallittua. Vaikka laatulehdissä seinät ovat leveällä ja katto korkealla, ne ovat kuitenkin olemassa.
Lehtiväki joutuu aina vetämään linjaa siihen, mitä aviisiin laitetaan ja mitä ei. Sananvapaus on periaatteessa loukkaamaton. Kaikki uutiset ja mielipiteet, jotka ovat tärkeitä, pannaan lehteen.
Kovaakin kieltä saa käyttää. Kun puhutaan politiikasta tai urheilusta, värikkäät ilmaisut ovat sallittuja.
Raja kulkee kuitenkin siinä, että myös muita pitää kunnioittaa. Kannattaa keskittyä siihen, mitä joku sanoo, ei siihen, kuka sanoo.
Lehdet eivät siis paina tai anna sähköisillä palstoillaan julkaista kaikkea roskaa, vaikka paljon sallitaankin. Vihapuheiden tai roskan karsiminen ei kuitenkaan loukkaa sananvapautta.
Aikoinaan eräs kansalainen valitti ukko Paasikivelle, että tässä maassa ei saa ajatella vapaasti.
Kyllä täällä saa ajatella, sanoi Juho Kusti. Saat ajatella ihan mitä vain, mutta sinä et saa puhua etkä kirjoittaa typeryyksiä, ukko valisti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
