Säästöpankki paransi tulostaan vuodentakaisesta
Pankkisääntelyn kustannukset ylittävät hyödyt, Säästöpankki arvostelee.
Toimitusjohtaja Pasi Kämäri kehuu säästöpankeille menevän lujaa, vaikka sääntelyä on liikaa. Kuva: Photographer: Krista KeltanenSäästöpankkiryhmän alkuvuoden tulos ennen veroja oli 40,5 miljoonaa euroa eli liki sama kuin vuotta aiemmin.
Liiketoiminnan tuottoa kertyi 136 miljoonaa eli 8,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kulut kasvoivat 9 prosenttia 90 miljoonaan euroon.
Pankki tienasi korkokatteella, palkkionetoilla sekä sijoitustoiminnan nettotuotoilla. Erityisesti rahastoista, luotonannosta sekä maksuliikenteestä saadut palkkiot kasvoivat.
Henkilöstökulut kasvoivat nelisen prosenttia 39 miljoonaan euroon.
Ryhmän kulu-tuottosuhde oli 61,4 prosenttia.
Pankki arvioi puolivuotiskatsauksessaan, että Suomen talouden näkymät parantuvat loppuvuoden aikana ja talouskasvu nousee lähelle kolmea prosenttia.
Korkotaso on säilynyt matalana eikä merkittäviä muutoksia ole odotettavissa lähiaikoina.
Korkokatetta ja pankkitoimintaa rasittaa Säästöpankin mukaan yhä monimutkaistuva sääntely, jonka kustannukset ovat ylittäneet merkittävästi sääntelystä saatavat hyödyt.
”Uskomme, että matala korkotaso ei vaaranna Säästöpankkiryhmän tuloksentekoa tai vakavaraisuutta”, sanoo Säästöpankkiryhmän toimitusjohtaja Pasi Kämäri.
Säästöpankkien yhteenliittymän vakavaraisuussuhde oli 19,3 prosenttia, vuotta aiemmin 19,5 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
