Hallituksen lisäbudjetti kasvattaa valtion menoja yli 2 miljardilla eurolla
Turveyrittäjien tukemiseen ehdotetaan yhteensä 60 miljoonaa euroa, jolla tuetaan turvealasta luopuvia yrittäjiä sekä oikeudenmukaista siirtymää.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) luonnehti hallituksen lisätalousesitystä tiistaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa poikkeuksellisen suureksi. Kuva: Sanne KatainenVuoden 2021 kolmas lisätalousarvioesitys on poikkeuksellisen suuri. Asiasta kerrottiin hallituksen tiedotustilaisuudessa tiistaina. Valtion menot kasvavat 2,2 miljardia euroa ja tulot pienenevät noin 185 miljoonaa euroa. Noin puolet lisäbudjetista aiheutuu valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan kehyksen ulkopuolisista menoista, joihin ehdotetaan 950 miljoonan euron lisäystä. Nämä ovat pandemiaan välittömästi liittyvät terveysturvallisuuden kustannukset sekä EU:n elpymisvälineen menot.
Koronaviruspandemiasta epäsuorasti johtuviin tarpeisiin päätettyä kehysvarausta korotetaan aiemmasta 500 miljoonasta eurosta 1 850 miljoonaan euroon. Rahoitusta kohdennetaan yritysten ja elinkeinoelämän tukemiseen sekä erityisesti lapsille ja nuorille koronasta aiheutuneiden haittojen lievittämiseen.
Jo puoliväliriihessä esillä olleeseen turvealan yrittäjien ja työntekijöiden tukemiseen esitetään 60 miljoonan euron tukikokonaisuutta. Turvetuotantokoneiden siirtoon tai romuttamiseen kohdennetaan 20 miljoonaa euroa ja tukea koskevan asetuksen valmistelu aloitetaan elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan nopeasti.
Rahoitusta suunnataan turveyrittäjien uuden, korvaavan liiketoiminnan tukemiseen 3 miljoona euroa, alan yrittäjien ja työntekijöiden uudelleenkouluttamiseen ja muihin työllistymistä edistäviin toimiin 1,5 miljoonaa euroa. Turveyrittäjille maksettaviin avustuksiin ja muuhun sopeutumisrahaan esitetään 30,585 miljoonaa euroa ja metsitystukeen 4 miljoonaa euroa.
Lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan useita elinkeinopoliittisia ja kasvua vauhdittavia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on koronasta yrityksille aiheutuvien haittojen lievittäminen.
"Tavoite on, että yritykset pystyisivät katsomaan kvartaalia pitemmälle. Meidän on oltava vahvasti mukana kansainvälisessä kilpailussa, joka tulee taas aukeamaan entistä enemmän. Kilpailu investoinneista on kovaa", Lintilä totesi tiedotustilaisuudessa.
Rahoitusta suunnataan muun muassa kustannustukeen, johon varataan 200 miljoonaa. Akkuarvoketjun investointeihin osoitetaan Business Finlandin avustusmuotoiseen rahoitukseen 40 miljoonaa euroa. Lintilä näkee akkualan näkymät erittäin hyvänä ja Suomen investointikohteena kiinnostavana.
Ison osan budjetista syö Finnveran tappioriskeihin varautuminen. Valtiontakuurahastoon ehdotetaan siirrettävän 650 miljoonaa euroa Finnveran vientitakuu- ja eritystakuutoiminnan pääomittamiseksi.
Valtion nettolainanoton tarve kasvaa tuoreen lisäbudjetin myötä tämän vuoden osalta noin 2,4 miljardilla eurolla, jolloin valtion nettolainanotoksi vuonna 2021 arvioidaan noin 14,4 miljardia euroa. Valtionvelan arvioidaan olevan noin 139,3 miljardia euroa vuoden 2021 lopussa, mikä on noin 56 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

