Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Vanha puukirkko paloi Kiihtelysvaarassa – nopea toiminta pelasti alttaritaulun ja 1700-luvun ehtoollismaljat

    Kiihtelysvaaran yöllinen kirkkopalo on järkyttänyt alueen seurakuntalaisia.
    Museoviraston mukaan Kiihtelysvaaran 1700-luvun puukirkko oli Pohjois-Karjalan vanhimpia. LEHTIKUVA / HANDOUT / POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS
    Museoviraston mukaan Kiihtelysvaaran 1700-luvun puukirkko oli Pohjois-Karjalan vanhimpia. LEHTIKUVA / HANDOUT / POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS 

    Seurakuntatalolle oli jo aamulla kokoontunut kymmenisen ihmistä, ja tunnelmat ovat hyvin surulliset, kertoo kirkkoaktiivi ja Kiihtelyksen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eevi Väistö STT:lle.

    "Palo tapahtui hyvin hiljaisesti. Mekin asumme tässä lähellä, ja puoliso kävi aamulla lehden hakemassa eikä huomannut mitään. Minä sitten luin asiasta uutisista, ja olin että ei voi olla totta. Lähdimme sitten paikalle", Väistö kertoo.

    Pelastuslaitoksen arvion mukaan Kiihtelysvaaran kirkko Joensuussa tuhoutuu palossa täysin. Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta hieman ennen kello viittä aamulla. Palosta tuli automaattihälytys kello 4.50.

    "Rauniot siellä ovat varmaan jo kohta hiipumassa", Väistö sanoi noin aamukahdeksalta.

    Kirkon sammutustyöt jatkuvat pelastuslaitoksen arvion mukaan vielä pitkään. Kello seitsemän aikaan aamulla pelastuslaitos kertoi sammuttavansa kirkon hirsirunkoa. Kellotapuli ja lämpölaitos saatiin suojattua. Paloalueen lähistöltä on siirretty autoja pois, ja lähialueen ihmisille on tiedotettu tapahtuneesta.

    Pelastuslaitokselta kerrottiin hieman kello puoli seitsemän jälkeen aamulla, että kirkon katto on romahtanut ja hirsiseinät ovat enää pystyssä.

    Museoviraston mukaan Kiihtelysvaaran 1700-luvun puukirkko on Pohjois-Karjalan vanhimpia.

    "Kirkko on historiallinen. Valmistauduimme 270-vuotisjuhliin vuonna 2020", Väistö sanoo.

    Rakennusmestari Henrik Hägerin johdolla 1769–1770 rakennettu kirkko uudistettiin 1931 arkkitehti Juhani Vikstedtin suunnittelemassa korjauksessa. Vuonna 1967 sisäseinistä poistettiin myöhempi ponttilaudoitus ja kirkon maalauskoristelu restauroitiin.

    Palossa oli Väistön mukaan hieman onnea matkassa, sillä seurakunnan seurakuntamestari onnistui nopeasti hälytyksen saatuaan pelastamaan kirkosta muun muassa alttaritaulun ja 1700-luvulta peräisin olevat ehtoollismaljat.

    "Tätä alttaritaulua aivan ihmetellään, että miten hän jaksoi sen yksin kuljettaa. Hän tiesi, miten se lähtee irti. Ennakointi on hirveän tärkeää."

    Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen kuuli Kiihtelysvaaran kirkkopalosta STT:ltä. Hän kuvailee paloa kamalaksi asiaksi.

    "Tämä on iso juttu. Se on korvaamaton kirkko ja vanha historiallinen rakennus. Sitä ei voi samalla tavalla korjata koskaan. Tämä on monella tavalla hankala asia", hän sanoo.

    Karjalaisen mukaan uutinen laittaa myös pohtimaan, miten kirkko on syttynyt.

    "Täytyy nyt vain odotella, että saa enemmän tietoa pelastuslaitokselta", hän sanoo.

    Palon syttymissyystä ei ole tietoa, mutta poliisin sekä pelastuslaitoksen palonsyyntutkijat on hälytetty paikalle. Henkilövahinkoja ei ole tullut.

    Paikalle lähetettiin pelastushenkilöstöä Hammaslahden, Ilomantsin, Joensuun, Joensuu VPK:n, Kiihtelysvaaran ja Reijolan paloasemilta. Paikalla on parikymmentä palomiestä.

    Kiihtelysvaaran kirkko edustaa tyypillistä 1700-luvun ristikirkkorakentamista, kertoo osastonjohtaja Mikko Härö Museovirastosta. Ristikirkko tarkoittaa ristin muotoon rakennettua kirkkoa. Kirkkotyyppinä se on osa eurooppalaista keskeiskirkkojen perinnettä.

    "Puiset ristikirkot ovat hieno suomalainen sovellus tästä", Härö sanoo.

    Härö arvelee, että Kiihtelysvaaran kirkko voi hyvinkin olla Pohjois-Karjalan evankelis-luterilaisista puukirkoista vanhin.

    "Pohjois-Karjalan oloissa tämä on kyllä aikamoinen menetys. Kirkko on ihan sieltä vanhimmasta ja tärkeimmästä päästä", Härö sanoo.

    Itäsuomalaisille ristikirkoille tyypillistä oli, että keskustilaa laajennettiin, ja tästä Kiihtelysvaaran kirkko on Härön mukaan hyvä esimerkki.

    Härö kertoo, että kirkon ympäristö vaaramaisemineen kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien ympäristöjen luetteloon.

    "Luulen että ilman kirkkoa se paikka menettää valtakunnallisen merkityksensä. Seurakunnalle isku on tietysti vielä kovempi."

    Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan palosta. Tällä hetkellä rikoksen mahdollisuus näyttää todennäköisimmältä syttymissyyltä ja sen vuoksi asiaa tutkitaan törkeänä vahingontekona, poliisi kertoo.

    Rikosepäily perustuu siihen, että ensimmäisenä paikalle tulleet ovat havainneet palon kirkon ulkoseinässä. Alustavien tietojen mukaan kirkon sisällä oli ollut savua mutta ei liekkejä.

    Sitäkään ei ole vielä voitu sulkea pois, että palo olisi voinut saada alkunsa myös sähköpääkeskuksesta. Sähköpääkeskus on kirkon sisällä.

    "Hälytyksestä on vasta hieman yli viisi tuntia aikaa. Vielä emme ole voineet sulkea pois kaikkia mahdollisuuksia, sanoo tutkinnanjohtaja", rikoskomisario Kimmo Wetterstrand sanoo STT:lle.

    Wetterstrandin mukaan poliisilla ei ole vielä tietoa mahdollisesta tekijästä. Parhaillaan kuulustellaan ensimmäisiä paikalle tulleita silminnäkijöitä.

    Poliisi pyytää havaintoja Kiihtelysvaaran kirkon läheisyydessä ja alueella liikkuneista ihmisistä ja ajoneuvoista keskiyön ja kello 5:n väliseltä ajalta. Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 029 54 56 461.

    Poliisi on eristänyt kirkon alueen, ja ulkopuolisilta on pääsy kielletty tapahtumapaikalle.