”Suomalainen ruoka nousee vielä”
Suomalainen ruoka nousee vielä. Kuluttajat ymmärtävät ennen pitkää antaa arvoa kotimaiselle ruualle ja se alkaa näkyä myös hinnassa.
Myös julkisissa hankinnoissa pitäisi ottaa lähiruoka ja kotimainen energia paremmin huomioon.
Tällaista tuumittiin maanantaina kokoomuksen Toivo-ajatuspajan järjestämässä Arvot lautasella -tilaisuudessa Helsingissä. Läsnä oli muun muassa puolueen maaseutuvaltuuskunnan jäseniä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) kertoi Suomen ja myös isojen EU-maiden kiirehtineen kuluttajakomissaaria alkuperämerkintöjen saamisessa muuhunkin kuin naudanlihaan. Merkintäpakko näyttää silti tulevan voimaan vasta ensi vuonna.
”Mikään ei nytkään estä kertomasta enemmän kuin laki vaatii. Kaikkien toimijoiden pitää olla hereillä: mitä pidempiä tuotantoketjut ovat, sitä todennäköisemmin joukossa on myös heikko lenkki.”
Sastamalalainen Timo Jaakkola herätteli kuntapäättäjiä.
”Kun kaavoitatte, muistakaa, että mikään muu elintarvikeketjun osa ei investoi yhtä paljon kuin jakelu. Uusiin kiiltäviin tiloihin on hyvä houkutella asiakkaita, mutta joku sen maksaa.”
Koskinen sanoi, ettei ihan ymmärrä kaikkia kaupan esittämiä ”kauheuksia”, mitä uusi kilpailulaki saisi aikaan.
Myös kuluttajat voivat vaatia: valtiosihteeri Risto Artjoki esitti, että valtionhallinto voisi aloittaa omien päätöstensä toteuttamisen tarjoamalla lounasravintoloissaan vain saparon kanssa kasvanutta possua. Saparopossujen tuotanto-olot täyttävät suomalaiset vaatimukset.
Artjoen mielestä kansalaisjärjestöt ovat ruoka-asioissa yllättävän hiljaa, vaikka arvot näyttävät asettuneen ruokalautaselle vitamiinien ja rasvahappojen viereen.
”Kaksi ihmistä päättää, mitä suomalaiset syövät. Kauppaketjut tuntuvat olevan aika immuuneja MTK:n, WWF:n ja Kuluttajaliiton mielipiteille.”
Koskisen mielestä päivänsä pilaa parhaiten vilkaisemalla MT:n markkinapalstaa: tuottajahinnat ovat muuta EU:ta alempana, vaikka kustannukset ovat korkeat.
Kokemäkeläinen Hannu Heikola tivasikin polttoaineveron palautusta kuljetuksissa. Ministeri ei ottanut kantaa tähän eikä kertonut muistakaan vaatimuksistaan hallituksen tulevaan kehysriiheen.
”Kestävä kotimainen raaka-ainetuotanto on kansakunnalle välttämättömyys”, hyvinkääläinen MTK:n kolmas puheenjohtaja Markus Eerola muistutti.
EU:n maatalousuudistuksen lopputulos näyttää europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) mukaan siltä, että tuotantoon sidotuissa tuissa jäädään sosialistien vaatimuksesta 10 prosenttiin. Maatalousvaliokunta esitti nostoa 15 prosenttiin.
Risto Rantala Akaalta peräsi lähiruuan edistämistä ja Tomi Toivanen Siilinjärveltä katsoi, että sota punaista lihaa vastaan pitäisi lopettaa.
Sarvamaa ennusti, että laaturuuan hinta nousee vielä, mutta se edellyttää kuluttajien jatkuvaa hereillä oloa.
Kuluttajien uuteen arvokirjoon kuuluvat Artjoen mukaan extreme-kuluttajat, jotka ottavat tietoisen riskin etsiessään esimerkiksi raakamaitoa.
”Myös ostereita popsiessa menee välillä vatsa sekaisin, mutta ei niitä silti ole kielletty.”
EIJA MANSIKKAMÄKI
Mitä pidempiä tuotantoketjut ovat, sitä toden-
näköisemmin
joukossa on myös heikko lenkki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
