Ruoka on yhtenä pääpuheenaiheena tällä viikolla Porissa
MT ja MTK ovat mukana Suomi-Areenan ruokakeskusteluissa.Ruoka on tänä vuonna yhtenä pääpuheenaiheena Porin Suomi-Areenassa. Ruualle on varattu rannan tuntumassa tiistaiksi oma lava, jolla keskustellaan alkutuotannosta ravitsemukseen ja tuotteiden brändäykseen.
Elintarviketeollisuuden isännöimälle lavalle nousee nimiväkeä ruokaketjun kaikista osista, muiden muassa Valion alkutuotanto- ja maidonhankintajohtaja Juha Nousiainen, HKScanin eläinhankinnasta ja alkutuotannosta vastaava johtaja Pia Nybäck, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.), SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Marttila keskustelee tiistaina aamupäivällä elintarvikeketjun merkityksestä Suomelle ja iltapäivällä ruuan huoltovarmuudesta, ja mukana myös Huoltovarmuuskeskuksen, SPR:n ja kaupan edustajat. Jälkimmäisen juontaa MT:n toimittaja Eija Mansikkamäki.
MTK järjestää samalla lavalla myös väittelyn, jossa yleisö pääsee äänestämään voittajaa kurkulla tai porkkanalla.
Suomi-Areenan uutuutena ovat tänä vuonna arvopuheet, eli keskustelut, joissa on mukana myös puolueiden puheenjohtajia. Puolueet pitävät lisäksi omia tilaisuuksiaan pitkin viikkoa.
Seurattavista aiheista ei ole muutenkaan pulaa, sillä tilaisuuksia on parisataa ja puhujia tuhatkunta, aiheina kaikkea maan ja taivaan väliltä, maakuntalauluista piispan iltahetkeen ja sotesta keinoälyyn. Paneeleita ja väittelyitä voi katsoa MTV3:n kautta osoitteessa www.suomiareena.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

