Orpo: Marinin hallituksen rahankäyttö on holtitonta – miten poliisilta voidaan leikata kun muita julkisia menoja on lisätty miljarditolkulla?
"Marinin vasemmistohallitus on kautensa aikana lisännyt miljarditolkulla julkisia menoja, mutta se ei pysty varmistamaan edes yhteiskunnan ydintehtävien, kuten poliisin, resursseja."
Poliisien määrää tulisi nostaa, jos Suomi haluaisi olla samalla tasolla muiden Pohjoismaiden kanssa. Kuva: Jarkko SirkiäKokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kirjoittaa kolumnissaan, että ennen edellisiä eduskuntavaaleja kaikki eduskuntapuolueet antoivat turvallisuuslupauksen sitoutuen poliisien määrän nostamiseen 7 850 poliisiin.
"Lupaus oli aiheellinen, sillä Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna poikkeuksellisen vähän poliiseja. Se olisi hyvä asia, jos nykyisillä resursseilla saataisiin hoidettua kaikki poliisille kuuluvat tehtävät."
Näin ei kuitenkaan ole. Orpon mukaan Poliisi ei pysty nykyisillä resursseilla hoitamaan kaikkia päivittäisrikoksia eikä hälytystehtäviä.
"Esimerkiksi polkupyörävarkauksia ja muita pienempiä rikoksia jää jatkuvasti selvittämättä liian suuren työmäärän takia."
Työmäärä lisääntyy toimintaympäristön monimutkaistuessa.
"Järjestäytynyt rikollisuus on viime vuosina lisääntynyt ja kansainvälistynyt. Pieni, mutta sitäkin pahoinvointisempi, joukko nuoria tekee raaempia rikoksia kuin ennen. Kyberrikollisuuden määrä kasvaa", Orpo kuvailee.
"Hallituskautta on jäljellä kaksi vuotta, emmekä ole lähelläkään uraa, jossa tämän kauden lopuksi Suomessa olisi 7 850 poliisia töissä. Päinvastoin. Hallitus esitti ensi vuoden talousarvioon viiden miljoonan euron leikkausta poliisille, vaikka edes poliisin toiminnan nykytason vaatisi 35 miljoonan euron lisäresursseja."
"Jos hallitus haluaisi aidosti nostaa poliisien määrää, tarve olisi vielä suurempi."
Orpo ihmettelee hallituksen prioriteetteja.
"Marinin vasemmistohallitus on kautensa aikana lisännyt miljarditolkulla julkisia menoja, mutta se ei pysty varmistamaan edes yhteiskunnan ydintehtävien, kuten poliisin, resursseja. Tämä kertoo siitä, miten holtitonta tämän hallituksen rahankäyttö on."
"Jos yhdellä maailman korkeimmista veroasteista ei pystytä takaamaan edes peruspalveluita, kyse ei ole siitä, että rahaa käytettäisiin liian vähän, vaan siitä, mihin sitä käytetään."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
