Viennissä on positiivinen vire, kotimarkkinoilla näkymät heikot
Suomen talouskasvu jää tänä vuonna 0,2 prosenttiin. Ensi vuodelle Pellervon taloustutkimus PTT ennustaa 1,1 prosentin talouskasvuaEnsi vuoden talousnäkymiä Pellervon taloustutkimus PTT kuvaa kaksijakoisiksi. Vienti kasvaa maailmantalouden imussa, mutta kotimainen kysyntä polkee paikoillaan ja työttömyys kasvaa edelleen.
Näin todetaan PTT:n kansantalouden ennusteessa, joka julkistettiin tänään Helsingissä.
"Euroopan kriisimaiden taloudet ovat Kreikkaa lukuun ottamatta toipumassa", todetaan tiedotteessa.
Myös työttömyys on laskussa lähes kaikissa EU-maissa, mitä pidetään erittäin hyvänä uutisena maailmalta.
Kehittyvien maiden talouskasvun sitä vastoin ennustetaan hidastuvan ja erityisesti Kiinan talouskasvun nykyistä jyrkempi hidastuminen on riskimaailmantalouden tasaiselle kehitykselle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

