Kantorahojen laskujatkuu ensi vuoden lopulle
Kantohintojen lasku ja hakkuiden väheneminen iskevät metsänomistajien kukkaroon loven tänä vuonna, eikä ensi vuosi tuo tilanteeseen muutosta, ennustaa Metsäntutkimuslaitos.
”Valoa tunnelin päässä alkaa näkyä vasta ensi vuoden lopulla, jos Euroopan rakentaminen elpyy”, arvioi tutkija Jari Viitanen.
”Paperin kysynnän kasvu jatkuu lähinnä Aasiassa. Kiina on valitettavan kaukana meistä.”
Sahojen ja paperitehtaiden synkät suhdannenäkymät tuntuvat myös metsänomistajien kukkarossa. Kun puut eivät käy kaupaksi, kantoraha jää 300 miljoonaa euroa keskimääräistä vähäisemmäksi.
”Yksityismetsätalouden kannattavuus heikkenee, eikä kantorahoihin ole luvassa nousua ensi vuonna. Tästä metsänomistajat eivät tykkää.”
Puun tarpeen väheneminen kangistaa etenkin talvileimikoiden kauppaa. Kelirikkoleimikoiden tarve pysyy entisellään.
Kotimaisen puun menekkiä heikentää tuonnin kasvu. Se kiihtyy, kun Venäjä laskee vientitullinsa WTO-jäsenyyden edellyttämälle tasolle.
Tänä vuonna puun tuonti jää viimevuotista vähäisemmäksi. Metsäyhtiöt ilmeisesti laskivat tullien putoavan heti alkusyksystä.
Niin ei ole käynyt. Uusiin tulleihin ja kiintiöihin siirtyminen on osoittautunut hitaaksi ja byrokraattiseksi.
Vähitellen puun tuonti Venäjältä väistämättä lisääntyy. Tutkijat odottavat, että tuontipuu alkaa painaa kotimaan kantohintoja viimeistään ensi vuoden syksyllä.
Sivu 12
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
