Syksyn tuntua ilmassa ‒ helteet jäävät tällä viikolla haaveeksi
Lämpimän ja poutaisen sunnuntain jälkeen sää epävakaistuu ja hieman viilenee. Helleraja ei näillä näkymin välttämättä enää tänä kesänä ylity.Suomessa vallitseva korkeapaineen alue alkaa heikentyä ja tänään aamulla hajanaisia sadekuuroja yltää jo läntiseen ja lounaiseen Suomeen. Päivän aikana kuurot liikkuvat hitaasti koilliseen, ja maan etelä- ja keskiosassakin kuurottelee.
Itä-Suomessa ja Lapissa sää on vielä pääosin poutaista ja selkeääkin. Myös tiistaina pieniä sadekuuroja on liikkeellä erityisesti maan etelä- ja keskiosassa, hyvin paikallisesti myös Länsi-Lapissa. Yleisesti sää on kuitenkin poutaista ja paikoin päästään nauttimaan myöhäiskesän auringosta. Keskiviikkona pilvisyys runsastuu koko maassa ja sadekuuroja tulee edelleen paikoin. Ainakin viikonloppuun asti sää vaikuttaa pysyvän melko samanlaisena, eikä yllätyksiä ole tulossa.
Öisin hallan mahdollisuutta on aluksi erityisesti Pohjois-Lapissa, viikonloppua kohden hallayöt yleistyvät myös etelämpänä. Yön alimmat lämpötilat ovat 4-15 asteen välillä, kylmintä on selkeillä alueilla. Päivän ylin lämpötila on alkuviikosta 16-22 astetta, mutta tiistain jälkeen 20 astetta on tiukassa koko maassa. Sateisilla alueilla ja Pohjois-Lapissa voidaan jäädä 15 asteeseen tai sen alle.
Tällä viikolla voimassa on ainoastaan metsäpalovaroituksia monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



