vierasyliö Työmarkkinaratkaisulla merkitystämyös maa- ja metsätaloudelle

Maa- ja metsätaloudelle ei ole yhdentekevää millaista työmarkkinapolitiikkaa maassa lähivuosina harjoitetaan. Aikaansaatavat ratkaisut vaikuttavat toisaalta tuottajan työnantaja-

aseman ja toisaalta valtion maksukyvyn kautta suoraan maatalouselinkeinonharjoittajan tulonmuodostukseen.

Mahdollisen keskitetyn ratkaisun merkitystä mitataan vaikkapa alttiudella hyväksyä oikeutetut vaatimukset artiklan 141 nojalla käytävissä neuvotteluissa.

Mahdollisuuksien rajoissa todella on keskitetyn, maltillisen työmarkkinaratkaisun muotoutuminen. Sitä silmällä pitäen on hyvä kurkistaa historiaan ja laajan vaikutuksen ilmiöihin.

Kokijahavainnoilla on ylipäätään merkitystä työmarkkinaelämässä. Ne auttavat erittelemään myös kaukovaikutuksia.

Tunnettu filosofi puki itsekkään pyrkimyksen sanoiksi kehottamalla ”vaikenemaan siitä mikä on ideologialle vierasta”. Nykyisin monet sijoittajat vaikenevat edukseen itselleen kiusallisista yksityiskohdista, kuten tuoreet veroparatiisiuutiset kertovat.

Suomi ei poikkea varallisuuden piilottamisessa muista EU-maista. Tällä voi olla kansallisiin rahavirtoihin todella suuri kielteinen vaikutus.

Globalisaation ihanteisiin kuuluu ylikansallinen tavarakauppa, jossa maa- ja metsätalouden tuotteilla on tarpeellisuutensa vuoksi merkittävä, toivottavasti priorisoiva asema. Fyysisesti tavarakauppa tukeutuu hupeneviin raakaöljyvarantoihin, joita pyritään kompensoimaan saastuttavilla liuskeöljytuotannoilla.

Väestöräjähdys yhdistettynä kallistuvaan energiaan pakottaa suunnittelemaan kansainvälisen tuotantotyönjaon ja logistiikan uusiksi. Juuri tämän pitäisi askarruttaa sekä hyvässä että pahassa maa- ja metsätalouden toimijoita, maiden elinkeinoalan ministeriöitä aivan erityisesti.

Taloustieteilijä John Maynard Keynes näki uusiutumattomien luonnonvaravarantojen rajallisuuden merkityksen muun muassa ehdottaessaan siirtymistä maailmanvaluuttaan. Sen kulloinenkin arvo määräytyisi näiden varantojen saatavilla olevuuden mukaan.

Kansainvälisen valuuttarahaston globaali reservivaluutta SDR, erityisnosto-oikeus, on jo toki olemassa, mutta nyt kuitenkin seurataan (vielä) merkittävien keskuspankkien toimia.

Keskuspankit hääräävät rahan luomisen parissa tähtäimessä ”hallittu setelirahoituspolitiikka”. Luonnonvarat saavat ja saattavat toki vaikuttaa taustalla.

Rahapolitiikan keskeisen välineen pitäisi olla ohjauskorko. Sen vaikuttavuus on supistunut, mutta vaikuttavuudet eivät ole tyystin kadonneet, kuten Yhdysvaltain Federal Reserven ja liittovaltiohallituksen ”yhteispeli määrällisen elvytyksen massiivisilla ohjelmilla” todistaa. Siitä tosin yritetään nyt tuskalla ja rajuilla rahavirtavaikutuksilla irrottautua.

Japanissa suosittu pääministeri Shinzo- Abe kyllästyi deflaatioon ja ”kehotti painamaan” lisää jenejä tavoitteena kahden prosentin inflaatio. Maan vientiteollisuus tarvitsi sivustatukea ponnistuksilleen.

Japanissa inflaatio pysähtyi puoleentoista prosenttiin, mikä riitti nipistämään jenin arvosta viidenneksen suhteessa euroon ja USA:n dollariin.

Suomesta ilmoittautui yllättäen ensimmäinen ”kärsijä”. Finnairin tuoreen kvartaalituloksen näyttäessä miinusta toimitusjohtaja laittoi sen varauksetta Japanin jeni-politiikan piikkiin. Siis hänen mukaansa Japanin hallituksen ja keskuspankin elvytyspolitiikka ulottuu näin voimakkaasti ja valikoivasti Suomeen saakka.

Toimitusjohtaja löysi Finnairin muodostumassa olevalle tappiolle välittömästi maksajankin. ”Olennaisten henkilöstöryhmien (lentäjät, lentoemännät ja IAU:hun järjestäytynyt maahenkilöstö) palkkoja tulisi alentaa”.

Finnairin toimitusjohtajan yksioikoisella analyysilla on yleistäkin merkitystä. Se vahvistaa käsitystä, että ammattiosaaminen ja työtehtäväkohtainen kokemus ovat menettäneet lyhyessä ajassa kohtalokkaalla tavalla arvostustaan. Monilla työpaikoilla motivaatio lienee pakostakin koetuksella.

Työurien pidentämisjankutus tuottaa jo yhteiskunnallista vahinkoa. Parhaassa tuottavuusiässä olevia asiahallinnan ja työkokemuksen mestareita ei suinkaan kannusteta jatkamaan palveluksiaan vaan heitä irtisanotaan.

Heti kohta osaajien poistumisen jälkeen samoista firmoista kuuluu valituksia, että firman tuottavuus ja kilpailukyky ovat laskeneet. Tällä voi olla elintarviketaloudessa vaikutusta muun muassa tuottajan saamaan hintaan alkutuotteistaan. Tuottaja maksaa näin sijaiskärsijänä laskuja elintarvikeketjussa yläpuolellaan tapahtuvista toimenpiteistä ja virheliikkeistä.

Edellä mainituissa asioissa ylivoimaisesti johdonmukaisimmat puheenvuorot käyttivät kesällä 2013 Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander, monien hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos ja professori Vesa Kanniainen (HS 16.8.).

Kiander kehotti lopettamaan akuutin hössötyksen eläkeiän pidentämispäätöksellä, Wahlroos ehdotti euron devalvoimista ja Kanniainen totesi: ”Kelluva valuutta olisi Suomelle parasta”.

Wahlroosin ja Kanniaisen johtopäätökset paljastavat, mikä perustavaa laatua oleva ero rahapolitiikassa on Ruotsin ja Suomen välillä. Ruotsi voi valita, Suomi ei. Ei ole myöskään olemassa mitään kelvollista Suomen oloissa toimivaa ”Ruotsin mallia”, jota Suomi voisi nyt matkia.

On siis helppo nähdä, miksi maa- ja metsätalouden kannalta keskitetty, hyvin maltillinen työmarkkinaratkaisu olisi toivottava.

ERKKI PULLIAINEN

Kirjoittaja on emeritusprofessori

ja tietokirjailija.

Avaa artikkelin PDF