Tekopesät pelastivat sääksen sukupuutolta
Parhaimmillaan Pohtilolammella voi nähdä 50 sääksen iskua päivässä. Kalastamassa käy noin kymmenen pesän linnut sekä muuttoaikaan satunnaiset ohilentäjät. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoSääkset olivat hävitä Suomesta 1960-luvun lopulla.
Kohtaloksi oli koitua tehostunut metsänhoito, joka vähensi pesäpuuksi sopivien aihkipetäjien määrää. Sääkset yrittivät rakentaa pesiään terävälatvaisiin mäntyihin, mutta latvat taipuivat ja pesät putosivat maahan.
Linnut kuitenkin pelastuivat.
Selviytymistarinaa voi verrata merikotkan kamppailuun sukupuuttoa vastaan. Ihmisten takia molemmat lähes hävisivät maastamme, mutta ihmisten ansiosta ne myös pelastuivat.
1960-luvulla harrastajaornitologi Juhani Koivu kiersi Hämeen metsissä yhdessä Pentti Linkolan kanssa rengastamassa sääksen poikasia.
Päivätyönsä puolustusvoimien palveluksessa tehnyt Koivu kertoo menettäneensä sydämensä sääksille jo 1950-luvulla.
”Minulla on ollut lintujen rengastuslupa vuodesta 1952.”
Koivu ja Linkola löysivät poikasia ja pesiä yhä vähemmän, ja sääksien tulevaisuus vaikutti synkältä. ”Pentti ennusti, että vuonna 2000 sääksien määrä on yhden käden sormilla laskettavissa.”
Koivu ja Linkola alkoivat suunnitella tekopesiä yhdessä professori Pertti Saurolan kanssa. Saurola on arvostettu lintutieteilijä ja johti Helsingin yliopiston Eläinmuseon rengastustoimistoa 1974–2002.
Miehet aloittivat uurastuksensa ja ensimmäinen pesä nostettiin paikoilleen vuonna 1967.
Nyt tekopesiä on pelkästään Hämeessä noin 200, eikä Linkolan ennustus onneksi pitänyt paikkaansa.
Suomessa lasketaan olevan noin 1 200 sääksiparia. Vuoden 2010 uhanalaistarkastelussa se luokiteltiin edelleen silmälläpidettäväksi lajiksi.
Koska sääksi syö vain kalaa, se ei koskaan ole ollut varsinaisen vainon kohde.
Kalanviljelylaitoksilla se ei ole toivottu vieras, mutta ei sitä sielläkään vihata, Koivu kertoo. Sääkseä enemmän vahinkoa aiheuttaa lokkiarmeija sotkemalla ja levittämällä ulosteissaan tauteja kaloihin.
Varsinaiseen petolintuvihaan ei Koivun mukana juuri enää törmää ”joitain fanaattisia metsästäjiä lukuun ottamatta”.
Maanomistajat suhtautuvat sääksiin ja niiden suojelijoihin myönteisesti. Kun suojelijat löytävät metsästä tekopesälle sopivan puun, kysytään maanomistajalta lupa pesän pystyttämiselle.
”Lähes poikkeuksetta lupa on saatu.”
Metsäyhtiöistä Koivu kiittelee UPM:ää. Yhtiön omistamiin metsiin on rakennettu lukuisia tekopesiä. Lisäksi se on sponsoroinut sääksien seurannassa käytettäviä sateliittilähettimiä.
Metsäammattilaisten valistamisessa Sääksisäätiöllä riittää edelleen töitä, jotta sopivat pesäpuut säästyisivät hakkuissa.
MAIJA ALA-SIURUA
Harriksi nimetyn sääksen tiedetään lentäneen Utsjoelta Afrikan
eteläkärkeen yhteensä 12 500 kilometriä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
