OAJ: Ammattikoulutuksen paikkoja ei saa karsia
Hallituksen mielestä ammatillisesta koulutuksesta voi karsia 7 000 opiskelupaikkaa. Opetusalan ammattijärjestön mukaan karsimisen varaa ei ole.Opetusalan ammattijärjestö OAJ vaatii hallitusta luopumaan ammatillisen toisen asteen opiskelijapaikkojen leikkauksista.
Suunnitelma koulutuspaikkojen karsimiseksi yli 7 000:lla on OAJ:n mielestä perusteeton, koska ammatilliseen koulutukseen ensisijaisesti hakeneiden joukko ylittää kaikissa maakunnissa selvästi aloituspaikkojen määrän.
”Jos aloituspaikkoja tarkastellaan vain peruskoulun päättävien ikäluokan mukaan, opiskelijapaikkoja näyttäisi riittävän. Tällöin unohdetaan kuitenkin edellisvuosina ilman koulutuspaikkaa jääneet hakijat. Välivuosi perusopetuksen jälkeen on suuri riski syrjäytymiselle, sillä vain alle puolet jatkaa myöhemmin tutkintoon johtavia opintoja, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.
Yksi syy opiskelupaikkojen pitämiselle nykyisellään on hallituksen asettama nuorisotakuu. Sen mukaan jokaiselle nuorelle on löydyttävä työ- tai opiskelupaikka.
Kaikista alle 30-vuotiaista jo lähes 120 000 on pelkän perusasteen koulutuksen varassa, OAJ arvioi.
Hallitus on linjannut, että ammattikoulutuksen määrärahat ovat 93 miljoonaa nykyistä pienemmät vuonna 2016. Maaliskuun hallitusohjelman välitarkastelussa summa voi muuttua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
