3870 Heikko kannattavuus syö jaksamista
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sai paljon kommentteja, kun hän pohti maatalouden heikkoa kannattavuutta ja ruokaketjun ongelmia (MT 3.1.).
Sami ilmoitti kannattavansa traktorimarssia: ”Jos keskisuuri viljatila ei elätä miestä, ei tule mitään, että rupean käymään vieraalla töissä, että on varaa viljellä ja voin tuottaa halpaa ruokaa kansalaisille. Samalla uhraisin kaiken vapaan ajan viljelyyn ja tilan hoitoon. Kauppa vetää välistä ja hyötyy röykeästi tilanteesta, jonka on saanut aikaan kilpailua vääristämällä.”
Heikki S kertoi omakohtaisen esimerkin: ”Vanhempeni pieni erikoisviljelytila tila elätti 80–90-luvuilla nelihenkisen perheen. Kun aloitin 2000-luvun alussa, oli heti selvää, että samoilla määrillä ei pysty elättämään edes itseään. Suuret lisäinvestoinnit eivät houkuttaneet. Viljelijän asema tuotantoketjussa on käsittämättömän heikko ja vaikutusmahdollisuuksia ei juuri ole. Tein 10 vuotta viljelyä vuoden ympäri normaalin ansiotyön ohessa ja paloin loppuun. Viljelen nyt vain pienemmässä mittakaavassa kausituotteilla ja se on parasta, mitä on voinut tapahtua itseni ja perheen kannalta.”
”Käteen ei jää mitään. Jos käyt vieraalla töissä, pysyt pystyssä. Johtopäätös/ suositus: älä ala maanviljelijäksi, käy suoraan kortistoon tai tee jotain muuta”, kirjoitti Jussi ite.
”Ei se viljelijöiden (huono) jaksaminen ole niin hiipumalla tullut. Kannattavuus on surkea. Itsellä on 12 vuoden kirjanpitoaineisto tallella. Kuilu on kasvanut yllättävän isoksi. Olen aina sanonut, että maalla on upea asua, mutta parempi käydä vieraan töissä” kommentoi Volvomies.
”Mikähän pakotti suuren joukon viljelijöistä ottamaan tajuttoman suuria lainoja ja laajentamaan tilojaan? Tämä lienee se pohjimmainen syy talousvaikeuksiin ja tilallisten jaksamisen heikkouteen. Tuotteista ei ole koskaan löytynyt riittävästi tuloja maatalouden menojen kattamiseen. Pankkina toimi ennen tilan omat metsät. Pienet tilat ja monet tulopurot toivat sen rahavirran, jolla tila pärjäsi”, arvioi Nyt eläkkeellä.
Hän kertoi viljelleensä koko työuransa ajan sivutoimisena ja jälkipolvi jatkaa tilanpitoa samalla konseptilla ”ei leveästi”, mutta kuitenkin pärjäten.
”Laittakaa tuottajat omat purkituspisteet, niin silloin ei tarvitse välittäjiä ja kuluttaja saa sen tuotteen puoleen hintaan. Onko tuo niin vaikeeta?” nimimerkki Oma firma kannusti.
”Kyllä ne viljelijät hyvin pärjää. Kamalan virheellisesti sanoo Atrian mainoskin, että ”tunteja ei lasketa”. Joka ikisen lomittajan työtunnin kuitenkin laskette! Kannattaa niin viljelijöiden, kuntien kuin Melankin ruveta miettimään, miksi lomittajia ei enää alalla pian näy!” muistutti Vielä lomittaja.
KAIJALEENA RUNSTEN
www.maaseuduntulevaisuus.fi
Laittakaa
tuottajat omat purkituspisteet, niin silloin ei
tarvitse välittäjiä ja kuluttaja saa sen tuotteen puoleen hintaan.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
