Yhdeksän päivän rämpiminen sai Toholammilla onnellisen päätöksen: Kesän ensimmäinen hilla
Mies kertoo, että hän vietti kerrallaan hillarämeillä neljästä viiteen tuntia.
Ylitalon arvion mukaan Keski-Pohjanmaalla saadaan odotella vielä reilun viikon ajan, ennen kuin hilloja pääsee kunnolla poimimaan.Toholampilaisen Antero Ylitalon hillan etsintä sai viikonloppuna onnellisen päätöksen, kun hän löysi kesän ensimmäisen kypsän hillan.
Ylitalo kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hän oli ennen kesän ensimmäisen hillan löytymistä rämpinyt hillarämeillä yhdeksänä päivänä.
Marjastus kävi suorastaan työstä, sillä Ylitalo kertoo olleensa hillarämeillä kerrallaan neljästä viiteen tuntia. Sunnuntaina illalla urakka sai myönteisen suunnan.
"Tietysti sitä ilahtui. Mutta kyllä siinä menee vielä monta päivää, ennen kuin tulee seuraavia", Ylitalo tuumii.
Mies arvioi, että aavoilla soilla ja harvoilla rämeillä on paljon kuivettuneita hilloja, joissa on vain valkoinen "hillan luu"
68-vuotias Ylitalo kertoo keränneensä hilloja pikkupojasta asti.
Hänen arvionsa mukaan Keski-Pohjanmaalla saadaan odotella vielä reilun viikon ajan, ennen kuin hilloja pääsee kunnolla poimimaan.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
