Lintusaari Tanskassa elää matkailijoista
Mandön saarelle johtava tie kulkee seitsemän kilometriä meren halki. Puukepit opastavat ajajaa. Kuva: Viestilehtien arkistoMANDÖ, TANSKA (MT)
Mandön saari sijaitsee Tanskan länsirannalla Etelä-Jyllannissa Waddenin meren alueella. Saarella asuu enää kolmisenkymmentä ihmistä, mutta lintuja sitäkin enemmän, sillä linnut käyttävät aluetta muuttomatkansa huoltoasemana.
Linnut ja meren ainutlaatuinen luonto houkuttelevat saarelle tuhatkertaisesti myös matkailijoita. 30 000 ihmistä haluaa kokea matkan meren yli, nähdä vedenalaista elämää ja pyydystää katkarapuja ja ostereita.
Meribiologi ja opas Stein Munck Svendsen lisää matkan jännitystä kertomalla, että vuoroveden takia joka vuosi vajaa kymmenen autoilijaa jää seitsemän kilometrin matkalle meriveden saartamaksi ja merivartioston vene joutuu pelastamaan heidät. Matkalaiset ovat luulleet ehtivänsä mantereelle ennen vuoroveden nousua, mutta ovatkin juuttuneet keskelle selkää ja joutuneet kiipeämään auton katolle odottamaan pelastajia.
”Auto siinä tuhoutuu, mutta ihmisille ei ole käynyt mitään”, Svendsen rauhoittaa.
Sopivalla tuulella vesi voi nousta 170 sentin korkeuteen.
Köröttelemme veden peittämää tietä. Tieuran erottaa vain aurausmerkkejä muistuttavista puuntaimista, jotka keväisin isketään paikoilleen. Ympärillä leviää aava meren selkä, kunnes puolivälissä matkaa saari alkaa hahmottua horisontissa.
Vuorovesi nousee ja laskee kuuden tunnin välein. On siis oltava tarkkana, että ehtii pois ennen seuraavaa veden nousua, ellei ole tarkoitus jäädä saarelle pidemmäksi aikaa. Haastetta lisää se, että nousuaika muuttuu joka päivä 50 minuutilla.
Mandöllä asui vielä sata vuotta sitten kolmesataa ihmistä. Sinne mentiin harjoittamaan hylkeenpyyntiä, kalastusta ja maataloutta, sillä saaren maaperä on viljavaa ja karjan kasvatus onnistuu siellä hyvin.
Pikkuhiljaa väki on vähentynyt. Jäljellä on 31 asukasta, joista puolet on eläkeiässä ja kuusi lapsia. Työtä tekevät aikuiset viljelevät yhä maata, pitävät lehmiä ja lampaita ja kuljettavat ja majoittavat turisteja.
Matkailun odotetaan kasvavan, kun alue liitetään Unescon maailmanperintökohteisiin vuonna 2014. Saksan ja Hollannin puoleinen alue Waddenin merta on jo Unescon listalla.
Kun pääsemme saarelle, opas ottaa haavin ja kuljemme peräkanaa polkua pitkin meren rantaan. Polun varressa on pylväs, johon on kiinnitetty vuosilukulaattoja.
”Näin korkealle vesi nousi vuonna 1999”, opas kurkottaa kädellään. Laatoista huomaa, että tulvat ovat toistuneet tietyin väliajoin ja aina vain rajumpina. Seuraavaa odotetaan tulevaksi lähivuosina, ja se saattaa ylittää asutuksen suojaksi rakennetun maavallin.
Jatkamme kävelyä merelle päin. Rantaan on rakennettu aitoja, joiden tarkoitus on ollut vallata lisää maata saarelle. Enää niitä ei tarvita, mutta yhä ne töröttävät paikoillaan kotiloiden peittäminä.
Matalikko jatkuu pitkälle. Pysähdymme tutkimaan meren pohjaa vanhan aidan taakse.
Svendsen kaivaa lapiolla hiekkapaakun, jossa näkyy selvästi madon uurtama käytävä. Kohta löytyy matokin – kastemadon näköinen hiekkamato, jonka ansiosta merenpohja hengittää, kun madot hapettavat käytäviensä kautta pohjaa. Ilman niitä täällä tuoksuisi mätä kananmuna, siis rikki.
Oppaan haaviin tarttuu myös pieniä harmaita katkarapuja, joita hän tarjoaa syötäväksi sellaisenaan. Rohkein meistä nappaa kiemurtelevan ötökän suuhunsa.
Näemme myös simpukoita, joita yksi rantaharakka saattaa syödä satoja päivässä tankatessaan muuttomatkaansa varten.
Opas nostaa merenpohjasta valkoisen osterinkuoren. Kyseessä on vieraslaji, joka on tuotu Atlantilta Waddenin mereen, kun oma osterikanta tuhoutui tautiin.
Vieras osteri uhkaa meren elämää, koska se on niin vahvakuorinen, etteivät linnut pysty avaamaan sitä, ja se syrjäyttää muita mereneläviä. Kannan rajoittamiseksi Mandöhön järjestetään talvisin osterinkeruuretkiä.
Retki kestää viisi tuntia. Ihmiset kuljetetaan ensin Mandöhön ja sieltä he kävelevät jäätä pitkin kolme ja puoli kilometriä paikkaan, mistä ostereita löytyy. Kerättyään saaliinsa he palaavat täyden korin kanssa saarelle ja takaisin mantereelle.
Svendseniä hieman naurattaa: ihmiset maksavat siitä, että saavat raahata kymmenien kilojen painoista osterisäkkiä jäätietä pitkin. Mutta koska osterit säilyvät kylmässä syöntikelpoisina kymmenen päivää, matkaaja voi järjestää seuraavana viikonloppuna kotonaan juhlat ja tarjota itse keräämäänsä herkkua.
Elämän jatkumista Mandöllä yritetään tukea Leader-hankkeen avulla, vaikka näyttääkin siltä, että nuorilla ei ole halua asua näin syrjäisessä paikassa. Svendsen arvelee, että Mandön asukasmäärä vähenee entisestään pariinkymmeneen.
Matkailun avulla elämä saarella voi kuitenkin jatkua ja ihmisille kirkastuu oman kokemuksen kautta, mikä merkitys on sillä, että meri ja luonto voivat hyvin.
RIITTA MUSTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
