Puolustusvoimien kasarmit ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin – uusissa tupakalusteissa on latauspistokkeet puhelimille
Puolustusvoimien käytössä olevista kasarmeista 76 prosenttia on peruskorjattu kattavasti tai uudisrakennettu.
Varusmiehet eivät kuivaa jatkossa vaatteitaan tuvissa, vaan kasarmeilta löytyy erilliset kuivaustilat. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääVarusmiespalveluksensa 6. heinäkuuta aloittavat uudet alokkaat majoittuvat parempikuntoisissa kasarmeissa kuin koskaan aiemmin. Puolustusvoimien käytössä olevista kasarmeista 76 prosenttia on peruskorjattu kattavasti tai uudisrakennettu 2000-luvulla, todetaan Puolustuskiinteistöjen tiedotteessa.
”Kasarmikannan kunto on parantunut merkittävästi. Vielä muutamia vuosia sitten noin puolet Puolustusvoimien kasarmeista oli peruskorjattu tai rakennettu uudelleen. Määrätietoisen kasarmien korjausohjelman ansiosta osuus on nyt noussut jo 76 prosenttiin”, Puolustuskiinteistöjen asiakkuusjohtaja Lasse Koponen sanoo.
Tupien kalustuksessa on huomioitu käytännöllisyys sekä viihtyisyys. Uusissa tupakalusteissa on esimerkiksi lukuvalo, sekä omat latauspistokkeet puhelimille.
WC- ja pesutilat ovat aiempaa yksityisempiä, ja ne soveltuvat yhteiskäyttöön palvelustaan suorittaville miehille ja naisille.
Myös varusteiden kuivaustilat on sijoitettu erilleen majoituskerroksista. Maastokäytössä olevat teltat ja muut varusteet säilytetään erillisissä kuivaamorakennuksissa.
Tänä vuonna Puolustuskiinteistöllä on ollut käynnissä useita peruskorjauksia.
Tämän vuoden alussa Ilmavoimien Pirkkalan tukikohdassa otettiin käyttöön laajasti peruskorjattu kasarmi. Santahaminan varuskunnassa on käynnissä kasarmin kattava peruskorjaus, ja Sodankylässä on alkamassa uuden jättikasarmin rakennushanke. Syksyllä Dragsvikissä käynnistyy kasarmin peruskorjaus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




