Kokoomuksenmaaseutusiipiheikkeni
Kokoomuksen maaseutusiipeen kuuluvien kansanedustajien lukumäärä väheni, kun Janne Sankelo sekä Pertti Hemmilä jäivät varasijoille. Sen sijaan maa- ja metsätalousministerinä toiminut Petteri Orpo pääsi eduskuntaan roimalla yli 10 000 äänen saalilla Varsinais-Suomesta ja lisäksi paikkansa uusi esimerkiksi eduskuntaryhmän johtaja Arto Satonen Pirkanmaalta.
Sankelo jäi Vaasan vaalipiirin edustajapaikasta vain 18 äänen päähän. Puolueen toisen paikan piirissä Paula Risikon jälkeen sai vaasalainen Susanna Koski.
Koski sai vaaleissa 3101 ääntä ja kauhavalainen, Kortesjärvellä maatilaa pitävä Sankelo 3 083 ääntä. Hemmilän äänimäärä Varsinais-Suomessa oli 4 328.
”Vaikka kokoomus otti hyvä loppukirin, oma äänimäärä on pettymys. Tavoitteena oli uusia kansanedustajan paikka”, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sankelo sanoo.
Sankelo on tehnyt Orpon kanssa kirjoituksen ”Maailman paras maaseutu”, josta hän on odottaa tulevan näkökohtia mahdollisiin hallitusneuvotteluihin.
Hänen mukaansa on vaikea sanoa, vaikuttiko esimerkiksi kokoomuksen osaltaan läpi viemä järeän puun haketuen puolitus vaalitulokseen. Puolueen ehdokasasettelu ei ollut Sankelon mukaan kovin suosiollinen hänelle.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
