Kuntalaki tarjoaa keppiä kuntatalouden hoitoon
OULU (MT)
Kuntatalous on ollut alijäämäinen 2000-luvun alusta lähtien.
Kuntien velka on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut. Se on nyt noin 16 miljardia euroa.
”Ei riitä, että valtio saa tasapainotettua talouttaan. Kuntatalous on myös saatava kuntoon”, liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.) totesi keskiviikkona Oulussa Tulevaisuuden kunta -tilaisuudessa.
Hallitus antoi eilen torstaina esityksensä uudeksi kuntalaiksi. Sen tarkoitus on korjata julkisen talouden ohjauksen puutetta.
Kuntalakiesitys tiukentaa kuntien velvollisuutta kattaa alijäämä. Velvollisuus koskee jatkossa myös kuntayhtymiä.
Jos alijäämää ei kateta määräajassa, kunta tai kuntayhtymä voi joutua arviointimenettelyyn. Siinä kunnan taloudelle tehdään tervehdyttämissuunnitelma.
”Jos kuntaliitos on kunnan ainoa mahdollisuus selviytyä, käynnistetään kuntajakoselvitys. Suin päin kuntia ei liitetä. Selvitystyö kestää vähintään vuoden”, ylijohtaja Päivi Laajala valtiovarainministeriöstä kertoi.
Risikon mukaan kuntien tehtäviä ei ole onnistuttu karsimaan.
”Kaikki ministeriöt ovat syyllistyneet kuntien tehtävien lisäämiseen. Uusia tehtäviä annetaan, mutta rahoitusta ei”, ministeri totesi.
Hän kertoi, että jos valtio antaa uusia tehtäviä kunnille, valtion pitää jatkossa rahoittaa nämä tehtävät täysimääräisesti.
”Se toivottavasti hillitsee uusien tehtävien antamista.”
Kun sosiaali- ja terveyshuolto siirtyy viiden sote-alueen hallittavaksi, kuntien budjetista noin 60 prosenttia siirtyy sote-alueille.
Oulusta alkaneella seitsemän paikkakunnan kiertueella ministeri Risikko keskustelee kuntavaikuttajien kanssa kuntien tulevasta roolista ja kuntataloudesta.
Risikko korosti kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä.
Kuntalakiesityksen mukaan nykyisen vanhusneuvoston lisäksi lakisääteiseksi tulisi nyt nuorisovaltuusto ja vammaisneuvosto, jotka saavat vaikuttaa kunnan suunnitelmiin. Ne voivat olla useamman kunnan yhteisiä vaikuttamiselimiä.
Esitys ehdottaa myös, että asukkaiden lisäksi kunnassa toimivat yhdistykset ja yritykset saavat tehdä kuntalaisaloitteita. Aloiteoikeus olisi myös niillä henkilöillä, jotka käyttävät kunnan palveluita mutta eivät asu kyseisessä kunnassa.
Uuden kuntalain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuonna. Muun muassa asukkaiden osallistumisoikeuksia koskevia säännöksiä sovellettaisiin vasta vuonna 2017.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
