Tuottajat moittivat EU:n tukipottia pieneksi
MTK vaatii Suomelle suuren kärsijän lisää.
Muovinen lehmä joutui hirttonaruun maanantaina Brysselissä järjestetyssä viljelijämielenosoituksessa.EU:n komissio lupaa, että Venäjän vientikiellosta pahiten kärsivät maat huomioidaan erityisesti, kun komission esittämän 500 miljoonan euron tukipaketin jakoa jäsenmaiden välillä ryhdytään miettimään.
”Suomen osuuden on oltava suurempi kuin meidän maataloutemme osuus EU:ssa. On selvää, että Suomen maatalous on moneen muuhun maahan verrattuna kärsinyt enemmän”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.
Myös komissio on tunnustanut saman asian.
Suomen osuus EU:n maataloudesta on noin kaksi prosenttia. Jos rahat jaettaisiin sen mukaan, Suomen osuus olisi kymmenen miljoonaa.
Tukipakettia tärkeämpänä pidetään komission päätöstä sallia tämän vuoden tukien aikaisempi maksaminen.
Suorista tuista voisi maksaa jo lokakuun puolessa välissä 70 prosenttia, kun aiempi prosentti oli 50.
Maaseudun kehittämisohjelmien eli esimerkiksi ympäristökorvauksen ja luomun korvausten marraskuussa maksettavat ennakot nousevat 75 prosentista 85 prosenttiin.
Käytännössä se tarkoittaa Suomessa noin 60 miljoonaa euroa.
Maksujen aikaistaminen edellyttää, että vaadittavat tilatarkastukset on tehty.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
