Pedot pelottavat ihmisiä luonnosta
Kesän marjastusaika on kuumimmillaan. Monet sanovat, että he eivät enää uskalla mennä metsään, kun siellä on karhuja ja susia.
Samoin eräs henkilö valitti, että hän ei uskalla mennä katsomaan omistamastaan metsästä, onko sielläkin kirjanpainajan tuhoja, kun petoja on havaittu pitäjän metsissä.
Suomen suurpetopolitiikka ja käytännöt sen toteuttamisessa ovat jo pitkälti toista kymmentä vuotta olleet syvässä ristiriidassa useimpien kansalaisten oikeustajun kanssa.
Aina toki löytyy heitä, jotka sanovat petojen kuuluvan luontoon ja vakuuttavat, että he eivät pelkää niitä. Olen pyytänyt näitä ihmisiä kanssani mukaan metsään, mutta eipä kukaan ole lähtenyt. Syyksi on sanottu: ”kun siellä on petoja”. Tietty pelko on tietysti viisauttakin.
Ei ole karhujen syytä, että ne ovat samoilla marjamailla kuin ihmiset. Vika on EU:n ja Suomen petopolitiikassa ja sen soveltamisessa. Vielä pari vuosikymmentä sitten marjamaat ja metsäluonto tarjosivat turvan ja rauhan. Vanhuksien ja lasten oli turvallista liikkua luonnossa syrjäisimmilläkin seuduilla.
Onko nykyinen petopolitiikka yksi tapa autioittaa maaseutua? Tältä ainakin vaikuttaa. Monet kokevat syvänä ihmisarvon loukkauksena sen, että omaan ja läheisten perustuslain takaamaan turvallisuuteen ei kotikylillä ole mahdollisuutta petovaaran vuoksi. Syvä loukkaus koetaan edelleen siinä, että ongelmaan ei voi mitenkään tosiasiallisesti vaikuttaa.
Virkavallastakaan ei ole apua. Äskettäin muun muassa Joutsassa ihmisiä pelotellut karhu siirrettiin Leivonmäen suuntaan. Ihmisiä kuitenkin asuu Leivonmäelläkin ja sen kylillä. Myös jokamiehenoikeudella tulisi olla käytännössäkin oikeus liikkua ja marjastaa myös siellä, minne karhu ohjattiin.
Lauri Oinonen
Keuruu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
