Florence-myrsky pyyhkäisi mereen miljoonia tuotantoeläimiä
Veden mukaansa huuhtomat eläimet sekä ihmisten ja eläinten ulosteet ovat vakava tautiriski, Pohjois-Carolinan osavaltion terveysviranomaiset muistuttavat.
Florence-myrskyn runtelema Pohjois-Carolina on Yhdysvaltojen yksi merkittävimmistä maatalousosavaltioista. Kuva: PixabayYhdysvaltain itärannikkoa viime viikon lopulta lähtien koetellut Florence-myrsky ja sen aiheuttamat tulvat ovat olleet kohtalokkaita paitsi myrskyn kouriin joutuneiden osavaltioiden asukkaille, teollisuudelle ja infrastruktuurille myös maataloudelle.
Pohjois-Carolinassa tulvat ovat huuhtoneet maatiloilta ja elintarviketeollisuuslaitoksista mukanaan ainakin 3,4 miljoonaa kanaa ja kalkkunaa sekä 5 500 sikaa.
Esimerkiksi yksi osavaltion suurimmista broilerituottajista, Sanderson Farms, menetti 1,7 miljoonaa lintua, kertoo uutiskanava CNN.
Menehtyneiden tai myrskyn takia lopetettavien eläinten määrä voi Sanderson Farmsilla vielä kasvaa, sillä veden saartamalle tuotantolaitokselle ei ole päästy kuljettamaan rehua.
Veden saartamissa tuotantolaitoksissa oli ennen myrskyä yhteensä kuusi miljoonaa broileria. Kaikkiaan Sanderson Farmsilla on 20 miljoonaa broileria.
Pohjois-Carolina on Yhdysvalloissa erittäin merkittävä sianlihantuottaja. Siellä lasketaan olevan noin yhdeksän miljoonaa sikaa. ”Sikoja on enemmän kuin New Yorkissa ihmisiä”, tiivistää National Post verkkolehdessään.
Taloudellisten menetysten ohella veden mukaansa huuhtomat eläimet sekä ihmisten ja eläinten ulosteet ovat vakava tautiriski, osavaltion terveysviranomaiset muistuttavat.
Viranomaiset ovat joutuneet varoittelemaan ihmisiä uimasta tulvavedessä, National Post kertoo.
Tulvat ovat tuhonneet myös viljelyksiä. Uutiskanava CNBC:n mukaan bataatin korjuu on jouduttu tulvien takia keskeyttämään, ja suurilla aloilla sadon pelätään tuhoutuneen.
Ennen Florencea alueella oli ehditty korjata vasta neljännes tämän vuoden sadosta.
Myös tupakkapeltojen vielä korjaamatta olleen sadon pelätään tuhoutuneen kokonaan. Sähkökatkojen vuoksi jo korjattu tupakkasato on jouduttu kuivaamaan varageneraattorien avulla.
Pohjois-Carolina on Yhdysvaltain suurin sekä tupakan- että bataatintuottaja.
Osavaltio vastaa puolesta maan tupakkasadosta. Yhdysvaltain maatalousministeriön Usdan mukaan osavaltion vuotuisen tupakkatuotannon arvo on noin 724 miljoonaa dollaria eli lähes 621 miljoonaa euroa.
Florence-myrsky vaikuttaa myös Etelä-Carolinan maataloustuotantoon. Siellä lähes korjuukypsä puuvilla ”käytännössä liukeni voimakkaiden sateiden vaikutuksesta”, CNN kuvailee.
Tulvavedet koettelevat myös maapähkinä- ja hamppuviljelmiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
