vierasyliö Olosuhteet muuttuvat– ”ötökkälaki” remonttiin

Kertomus maapallosta on ilmastonmuutosten historiaa. Siinä on voinut olla myös

säännönmukaisuutta; jääkaudet ja lämpimät interglasiaalikaudet ovat vuorotelleet. Jälkimmäisten sisälle on

mahtunut ”pikkujääkausia”

ja niitä lämpimämpiä interstadiaalikausia.

Ilmasto ja vuoristot määrittävät kasvillisuusvyöhykkeiden kulloisenkin sijainnin. Ilmastovaihtelut ovat ”pakottaneet” kasvillisuusvyöhykkeet uusiin asemiin. Nuorimman jääkauden ajaksi Luoteis-Euroopan elävä luonto joutui vetäytymään evakkoon etelään, kaakkoon ja itään.

Mannerjään sulamisen

jälkeen 11 500 vuotta sitten kasvit ja eläimet alkoivat

vähitellen palata asuttamaan entisiä alueitaan. Luonnonmukaisessa järjestyksessä

tulivat kasvit, kasvinsyöjät, pedot, ja lopulta nykyihminen, uusi laji, joka oli ilmestynyt Eurooppaan jääkauden aikana.

Erätalousaikana myös energiahuolto oli luontaistaloutta. Kulttuurinsa näyttävimmät aikaansaannokset viimeisen parinsadan vuoden aikana ihminen on kuitenkin saanut aikaan fossiilisia energianlähteitä polttelemalla, mikä tuottaa hiilidioksidia ilmakehään.

Tätä energiahistoriaa tukee havainto, että hiilidioksidin määräilmassa säilyi yli 10 000 jääkauden jälkeistä vuotta tasolla 280 tilavuusmiljoonasosaa. Teollisena aikakautena se on ollut – talouden suhdanne- ja kasvutrendejä seuraillen – kohoamassa. Vuoden 2010 lukema 389 tilavuusmiljoonasosaa on tähänastinen ennätys.

Kasvihuoneilmiö pyrkii kohottamaan ilman lämpötilaa. Niin sanottuja kasvihuonekaasuja on muitakin kuin hiilidioksidi.

Kysymys ei ole vain maapallon lähi-ilmakehän keskilämpötiloista, vaan myös sääilmiöistä.

Suurten energiamäärien vapauttamisella lyhyen ajan kuluessa ilmakehään saadaan hiukkaset aiempaa nopeampaan liiketilaan, jonka arvellaan

johtavan äärisäiden yleistymiseen tai ainakin tukevan sitä.

Vaikuttavuuksien

arvioinnissa on siis tehtävä ero kasvihuonekaasujen ilmastoa lämmittävien vaikutusten ja äärisäiden mahdollisen yleistymisen välillä. Hyvin merkityksellistä on ilmaston ja odotettavissa olevien säiden (”ilmojen”) kapitalisointi. Talvinen lumipeite on ollut monipuolisesti hyödynnetty investointikohde.

Metsä on tässä katsannossa mielenkiintoinen ekosysteemi ja luonnonvara. Suomen luonnon perinnöllisen monimuotoisuuden aarrekammiosta on tehty hyödyn maksimoinnin monokulttuuri: laajojen

kuvioiden kertakylvöstä tai -istutuksesta yhdellä kertaa suoritettavaan sadonkorjuuseen 60–100 vuoden päästä.

Ilmastopolitiikassa yleinen tavoite on, että ”ilmasto

lämpenee enintään kaksi astetta vuosisadan loppuun mennessä”.

Lapissa tämä tarkoittaa yhtä vajaata sukupolviaikaa, Etelä-Suomessa puoltatoista nopeutetuinta kiertoaikaa

kylvöstä päätehakkuuseen.

Metsälön elinikäiseen ”hoitoon” on perinteisesti sisältynyt taimikonhoito ja/tai nuorenmetsänhoito. Näillä ”eväillä” on menty kohti päätehakkuuta ja viime aikoina kuusikoissa myös kohti kantosadonkorjuuta.

Odotusarvoon, että ”ilmasto lämpenee enintään kaksi astetta” sisältyy, että ihmisen toimenpiteiden tuloksena hiilidioksidin ja hiukkasten määrät ilmassa edelleen kohoavat. Puut joutuvat näin kestämään lisää muun muassa lämpö-, hyönteis- ja sienistressiä.

Nämä näkökohdat olivat esillä eduskunnassa sen

käsitellessä vuoden 1990

valtiopäivillä hallituksen

esitystä laiksi metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta, kansankielellä ”ötökkälakia”.

Eduskunnan asiantuntijakuulemisessa kävi havainnollisesti esille, että sekä tuho-

hyönteis- että sienipuolella kannattaa seurata tarkoin Ruotsissa tehtyjä tutkimuksia.

Vuonna 2011 julkaistut

havainnot lisäävät entisestään huolestuneisuutta.

Kirjanpainaja-kaarnakuoriaisesta on kehittynyt yhä enemmän primäärisen tuhohyönteisen tavoin toimiva laji. Jo 1970-luvulla parveilevat kirjanpainajat iskeytyivät joukoittain aukkojen laidoilla kasvaviin kuusiin saamalla aikaan niiden kuolemia ja

puuaineksen pilaantumista.

Kirjanpainajan biologia

mahdollistaa kaksi sukupolvea kesän aikana. Tämä mahdollisuus on nyttemmin realisoitunut kesien lämpöolojen suosiollisen muuttumisen myötä.

Keväiden varhaistuminen aikaistaa kaarnakuoriaisten lämpötilasidonnaista parveiluajankohtaa. Lisääntymiseen soveltuvan puutavaran tarjolla oloon liittyviä rajoitusaikoja tulee vastaavasti nykyisestään varhentaa.

Tämä koskee myös männyn paksun kaarnan alla lisääntyvää ja puuntyvessä aikuisena talvehtivaa pystynävertäjä-kaarnakuoriaista. Lajin uusi sukupolvi käy syönnöksellä männyn latvakasvaimissa

aiheuttaen taloudellisesti

merkityksellisen yhteyttämistappion kyseiselle puuyksilölle.

Ruotsissa on havaittu tervasrososta kehittyneen aiempaa primäärisempi männyn puuaineksen laadun heikentäjä. Tämä vaikuttanee vikaantumassa olevan puuyksilön yleiseen vastustuskykyyn.

Muun muassa edellä

mainituista syistä ötökkälaki tulee pikaisesti ajantasaistaa muuttuneita luonnonoloja vastaavaksi. Metsänkäsittelyohjeistoa kannattaa samalla tarkistaa kuvattujen uusien

uhkien valossa. Kannattaa ottaa huomioon sekin, että metsien myrskytuhot ovat yleistyneet.

Kesän 2010 taloudelliset menetykset olivat yli sata miljoonaa euroa. Tässä eivät liene olleet mukana tuhohyönteisten välityksellä muodostuneet vahingot.

Tässä kerrottu koskee

talousmetsiä, luonnonsuojelu on oma lukunsa.

ERKKI PULLIAINEN

Kirjoittaja on emeritusprofessori ja tietokirjailija.

Kertomus

maapallosta on

ilmastonmuutosten historiaa.

Avaa artikkelin PDF