Ministeriön analyysi: Työllisyys kasvoi voimakkaimmin Pohjois-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla
Lapissa ja Pohjanmaalla työllisyys sen sijaan laski.
Työllisyys kohentui erityisesti rakentamisen ja koulutuksen aloilla. Kuvassa Easton-kauppakeskusta viimeistellään Helsingissä viime kuussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANENTyöllisyyden kehityksessä oli viime vuonna selkeitä alueellisia eroja. Työ- ja elinkeinoministeriön analyysin mukaan työllisyyden kasvu oli voimakkainta Pohjois-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Kasvu oli vauhdikasta myös Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.
Lapissa ja Pohjanmaalla työllisyys sen sijaan laski.
Työllisyys kohentui erityisesti rakentamisen ja koulutuksen aloilla, mutta esimerkiksi kaupan alalla ja paperiteollisuudessa se heikkeni.
Kaikkiaan ministeriö laskee, että työllisyys kasvoi viime vuonna 25 000 henkilöllä verrattuna vuoteen 2016.
Viime vuonna haettiin yhteensä 640 000:ta työntekijää. Kolme neljäsosaa tehtävistä oli määräaikaisia.
Työvoimapulan vuoksi täyttämättä jääneiden työpaikkojen määrä lähes kaksinkertaistui verrattuna vuoteen 2016. Ministeriön analyysin mukaan viime vuonna täyttämättä jäi noin 42 000 työpaikkaa.
Uusia työpaikkoja oli alle puolet avoinna olleista tehtävistä. Ministeriön analyysissa uusiksi työpaikoiksi laskettiin rekrytoinnit, jotka eivät perustuneet vaihtuvuuteen tai poistuman korvaamiseen.
Uusia työpaikkoja syntyy yrityksissä, jotka ovat kasvamassa, mutta niiden joukossa on myös kausi- ja projektiluontoisia työtehtäviä. Ministeriö huomauttaa, että kausiluontoisilla aloilla syntyy ja tuhoutuu paljon työpaikkoja.
Uusia työpaikkoja oli suhteellisesti paljon etenkin kiinteistö- ja rakennusalalla. Terveys- ja sosiaalipalveluissa sen sijaan uusia työpaikkoja oli suhteellisen vähän, vaikka rekrytointeja oli paljon.
Ministeriön analyysi perustuu Tilastokeskuksen tietoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
