EK: Kuntia voisi sakottaa kilpailuaseman väärinkäytöstä
"Julkinen toimija tuo aina kilpailuongelman."Elinkeinoelämään keskusliitto EK esittää, että kunnille määrättäisiin sakkoja kilpailua vääristävästä toiminnasta. Sellaista voi olla esimerkiksi yhtiöittämisen laiminlyönti, markkina- ja muun toiminnan kirjanpidon esittämättä jättäminen tai liian suuren määrän tai alihintaisten palveluiden myynti markkinoille.
”Kysymys on verovarojen tehokkaasta käytöstä”, sanoo EK:n johtaja Hannu Rautiainen. Hän mainitsee esimerkkinä jätehuollon, jossa kunta ja yksityinen yritys toimivat usein yhdessä, mutta yrityksen pitää ostaa keruun jälkeen käsittelypalvelut kunnalta.
EK:n mukaan julkinen toimija tuo aina kilpailuongelman, sillä se saa muun muassa veroetuja, konkurssisuojan sekä julkisin varoin kustannettuja tiloja ja henkilöstöä.
Uusi laki julkisista hankinnoista on EK:n mielestä sinänsä hyvä, koska se rajoittaa kuntien ja kuntayhtiöiden toimintaa, vahvistaa valvontaa ja helpottaa ja pk-yritysten osallistumista – periaatteessa.
”Mutta monien yksinkertaistenkin kilpailutusten asiakirjat ovat 50–100 sivua. Pystyvätkö pk-yritykset osallistumaan kilpailutuksiin? Eivät.”
Markkinoita vääristävät Rautiaisen mielestä myös lain sallimat poikkeukset: kuntien yhteiset ”sidosyksiköt”, jotka eivät tee hankintojaan markkinoilta, vaan tältä yhteiseltä yhtiöltään. Näihinkin pitää EK:n mielestä puuttua.
Rautiainen muistuttaa, että markkinan koko on iso: 35 miljardia euroa vuodessa eli noin viidennes kansantuotteesta.
Kuntaomisteisia yhtiöitä on 1 800 ja niiden liikevaihto on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa seitsemään miljardiin euroon.
”Onko tämä hyvä asia? On se ehkä läpinäkyvämpää, mutta samalla se tarkoittaa, etteivät ne käytä ulkopuolisia palveluita.”
Liikelaitoksia on 200 ja niillä on neljän miljardin liikevaihto. Iso osa olisi pitänyt yhtiöittää lain mukaan jo ajat sitten, Rautiainen sanoo.
Hän ihmettelee niiden toimintaa: ne järjestävät esimerkiksi koiraleirejä, häitä ja autokouluja.
EU-direktiiviin perustuva uusi laki julkisista hankinnoista tuli voimaan tämän vuoden alussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

