Muna Foods aikoo sulkea Oripään pakkaamon
Muna Foods suunnittelee Oripään pakkaamon sulkemista. Kaikki toiminta aiotaan keskittää Kaarinan Piispanristiin.
Lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty. Ne liittyvät uuteen investointiohjelmaan. Muutos vaatii myös yt-neuvottelut.
”Pohdittavana on, voitaisiinko kahdesta pakkaamosta siirtyä yhteen, joka toimisi kahdessa vuorossa”, toimitusjohtaja Jan Lähde kertoo.
Muna Foodsilla on nykyisin kaksi pakkaamoa, Oripää ja Kaarinan Piispanristi. Piispanristissä on myös jalostetehdas ja pääkonttori. Etäisyyttä pakkaamoilla on noin 65 kilometriä.
Kumpikin pakkaamo toimii nyt yhdessä vuorossa. Yhteen paikkaan ja kahteen vuoroon siirtyminen tehostaisi koneiden käyttöä, Lähde sanoo.
Jos yhteen pakkaamoon siirrytään, Kaarina on sille Lähteen mukaan parempi vaihtoehto. ”Siellä on enemmän tilaa. Oripäähän pitäisi rakentaa lisää.”
Yksi pakkaamo lisäisi Lähteen mukaan myös palvelukykyä. Ei esimerkiksi tulisi tilannetta, jossa samaa tilausta jouduttaisiin pakkaamaan kahdessa eri paikassa.
”Pakkaamon tilanne vaihtelee joka päivä, ja on eri tavoin tuotettuja munia ja asiakkailla erilaisia merkkejä. Siksi olisi hyvä, että ne olisivat yhdessä paikassa.”
Muna Foods jatkaa Munakunnan liiketoimintaa. Osuuskunta Munakunta omistaa siitä puolet ja toisen puolen tanskalainen Hedegaard Foods. Liittoutumisesta sovittiin runsas vuosi sitten.
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
