Veropotti kasvoi hieman viime vuonna − varainsiirtoveroa kertyi yli kolmannes aiempaa vähemmän
Eniten verotuloja kertyi henkilöiden tuloverosta, arvonlisäverosta ja yhteisöjen tuloverosta.
Verovelvollisten tiedot eivät ole olleet verottajan mukaan iskun aikana vaarassa. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.Verohallinto keräsi viime vuonna lähes 81,6 miljardia euroa veroja. Verohallinto kertoo, että se on 0,1 miljardia enemmän kuin edellisvuonna.
Eniten verotuloja kertyi henkilöiden tuloverosta, arvonlisäverosta ja yhteisöjen tuloverosta.
Arvonlisäveroa kertyi hieman edellisvuotta enemmän, mutta varainsiirtoveroa kertyi yli kolmannes vähemmän. Verohallinnon mukaan myös yhteisöjen tuloverot laskivat, mutta lopullinen määrä selviää vasta viime vuoden verotuksen valmistuttua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
