HS:n tiedot: Poliisit aikovat mennä lakkoon – syynä erimielisyys palkoista
Poliisien lakko olisi toteutuessaan historiallinen, sillä he ovat lakkoilleet vain kerran, vuonna 1976.
Mahdollisen lakon aikana osa poliiseista olisi joka tapauksessa töissä. Kuvituskuvaa. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.Poliisit aikovat mennä lakkoon, kertoo Helsingin Sanomat. Tämä käy ilmi lehden näkemästä viestistä poliisien sisäisessä ryhmässä.
”SPJL on tehnyt lakkopäätökset, joista tulemme lähiaikoina viestimään jäsenistölle”, kirjoittaa SPJL:n eli Suomen Poliisijärjestöjen Liiton edustaja viestissä.
Syynä on erimielisyys palkankorotuksista, HS kertoo.
SPJL:n puheenjohtaja Jonne Rinne ei kommentoi HS:lle mahdollista lakkoa, mutta toteaa, että lopulliset päätökset työtaistelutoimista tehdään Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon hallituksessa.
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että poliisien lisäksi lakolla saattavat pian uhata monet muutkin valtion työntekijäryhmät, kuten vaikka Tullin tai jopa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen työntekijät, lehti kirjoittaa.
Mahdollisen lakon aikana osa poliiseista olisi joka tapauksessa töissä, sillä poliisia koskevat suojelutyömääräykset.
Poliisit ja muut valtion työntekijät vaativat niin sanotun yleisen linjan mukaisia 7,8 prosentin korotuksia kolmelle vuodelle. Valtion työmarkkinalaitos on tarjonnut kolmelle vuodelle yhteensä 6,3 prosentin palkankorotuksia. Valtion työmarkkinalaitos keskeytti virka- ja työehtosopimusneuvottelut 7. maaliskuuta.
Mahdollisen lakon aikana osa poliiseista olisi joka tapauksessa töissä, sillä poliisia koskevat suojelutyömääräykset.
HS:n mukaan lakko olisi toteutuessaan historiallinen, sillä poliisit ovat olleet lakossa vain kerran, vuonna 1976.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








