Vihreiden piirijohtajat tyytyväisiä yhteistyöhön keskustan kanssa: "Suomeen ei saada sellaista hallitusta, jossa ei olisi kipeitä kysymyksiä"
Viisikon toiminta koronakriisissä saa hyvän arvosanan, mutta päivänpolitiikkaan paluuta odotetaan jo.
Muun muassa metsien käyttö on ollut kiistakapulana vihreiden ja keskustan välillä. Kuva: Tuomo KesäläinenVihreiden piirijohtajat vakuuttavat tyytyväisyyttään hallitusyhteistyöhön ja hallituskumppaneihin. Erimielisyyksiä erityisesti keskustan kanssa ei pidetä ongelmallisena.
"Suomeen ei saada sellaista hallitusta, jossa ei olisi kipeitä kysymyksiä", kommentoi Oulun vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja Seppo Sorvari.
"Siksi on sen sijaan katsottava kokonaisuutta, ja kokonaisuutena keskustan ja vihreiden yhteistyö on sujunut hyvin."
"Kun malttaa katsoa meidän aatepohjiamme kohujen ohi, sieltä löytyy yllättävän paljon yhteistä, enemmän kuin vastakkainasettelua."
Maaseudun Tulevaisuus kysyi aiemmin mielipiteitä hallitusyhteistyöstä myös keskustan piirijohtajilta, jotka näkivät vihreät hankalimmaksi hallituskumppaniksi.
Vihreiden kenttäväki ei ainakaan myönnä, että jännite olisi molemminpuolinen: Huonoiten pärjänneeksi hallituskumppaniksi ei nimetä sen enempää keskustaa kuin ketään muutakaan.
"Luonnollisesti eri puolueilla on erilaisia tavoitteita ja kaikille sopivan kompromissin löytäminen on toisinaan haastavaa", myöntää Pirkanmaan vihreiden puheenjohtaja Sonja Harmaala.
"Vihreiden tavoitteiden mukaista on hillitä ilmastonmuutosta kasvattamalla hiilinieluja, suojelemalla luonnon monimuotoisuutta sekä vähentämällä hiilidioksidipäästöjä."
Vaikka kipukohdat tunnustetaan, uskovat vihreiden piirijohtajat keskustalaisten tavoin, etteivät ne muodostu esteeksi.
"Politiikan sisällöissämme ja näkökannoissame on selkeitä eroja. Näistä huolimatta yhteistyö hallituksessa on toiminut hyvin, vaikka jotkin yksittäiset kansanedustajat ja maakuntapoliitikot ovatkin välillä ottaneet aika reippaitakin irtiottoja", tiivistää Savo-Karjalan vihreiden Simo Räty.
Rädyn mukaan erimielisyydet esimerkiksi turpeesta, susista, metsienkäytöstä ja valkoposkihanhista olivat tiedossa jo hallitusta muodostaessa.
"Näistä pystytään kuitenkin keskustelemaan eri osapuolia ja heidän näkemyksiään kunnioittaen. Meillä on omat perusteet omille näkökulmillemme ja keskustalla omilleen – näistä sitten sorvataan hallituksessa hallituksen yhteinen kanta, kun se aika tulee"
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja koko hallituksen viisikon toiminta koronaviruskriisin hoidossa kerää piirijohtajilta kiitosta.
"Koronakriisin keskellä Suomen hallitus on johtanut maata kokonaisuudessaan viisaasti, asiantuntijatietoon nojaten ja korjaten omaa toimintaansa, kun uutta tietoa on tullut lisää", toteaa Helsingin vihreiden Hanna Hannus.
Hallitusyhteistyön toimivuutta kehutaan, mutta aivan kuten moitteidenkaan kanssa, ei mikään kumppanipuolueista saa erityismainintaa.
Vaikka kriisin hoito kerääkin kehut, muistissa pysyy, että pandemian lopulta hellittäessä koittaa normaalin politiikan aika, jolloin myös normaalit tavoitteet palaavat.
"Koronakriisin akuuteimman vaiheen hellittäessä on tärkeää, että pääsemme pikaisesti jatkamaan hallitusohjelmassa sovittua työtä hiilineutraalin hyvinvointivaltion rakentamiseksi, sillä ilmastokriisi ei ole valitettavasti hävinnyt minnekään", kommentoi Hannus.
Normaalin politiikan aikana myös hallituskumppaneista voi löytyä enemmänkin sanottavaa.
"Hallitusyhteistyöstä käytävä keskustelu on ajankohtaisempaa myöhemmin, kun akuutti kriisi on selätetty", Harmaala arvioi.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
