PASSIPAIKALLA Suuremmalla sudilla
Heti julkaistuaan Pekka Himasen tutkimuksen hallitus järjesti eduskunnassa keskustelun tulevaisuusselonteostaan. Kansanedustajilla oli muutama tunti aikaa perehtyä keskeiseen aineistoon, Himasen 400-sivuiseen kirjaan.
Se kuitenkin riitti Pentti Oinoselle (ps.), joka tuomitsi Himasen työn humpuukiksi ja rahan haaskaukseksi. Kaikki Suomen tuhannet tiedemiehet olivat kiireesti samaa mieltä. He varmaan uskovat Pentti Oinosen olevan Suomen seuraava tiedeministeri.
Iltamyöhään jatkunut keskustelu osoitti, ettei tulevaisuuden haaveilu ole kansanedustajien leipälaji. Esimerkiksi keskustan edustaja toisensa jälkeen tonki vain nykyhallituksen esitysten yksityiskohtia, vaikka aiheena oli Suomi vuonna 2030.
Anne-Mari Virolainen (kok.) opastikin, että tulevaisuuden taivaanrantaa ei pidä maalata vesiväripensselillä vaan on käytettävä suurempaa sutia.
Vain pari edustajaa ymmärsi syvemmin, mistä oli kysymys. Harri Jaskari (kok.) esitteli listan yrittämisen esteiden purkamisesta mallimaana Viro, jossa yrityksen voi perustaa yhdessä päivässä.
Tosin Virossa yrittäjien ei tarvitse maksaa verojakaan kuin sitten joskus. Suunnilleen samana päivänä, kun Kreikan pankkiirit maksavat Jutta Urpilaisen (sd.) takuudet.
Puheissaan harkitseva Oulun insinööri Ville Vähämäki (ps.) valitteli teknisten innovaatioiden esteitä. Esimerkiksi kuskitonta robottiautoa on Suomessa vaikea laillisesti kehitellä.
Mutta kun Markus Mustajärvi (vas.) tällä viikolla alkoi marmattaa Googlen Vehkalahden Summan datakonesalille myönnetystä sähköveroalesta, jo alkoi mielikuvitus laukata.
Mustajärvelle todistettiin yli kaikkien puoluerajojen, että Googlen konesali saa vain saman alennuksen kuin muukin suurteollisuus eli metsä ja raskas metalli. Simo Rundgren (kesk.) halusi saman alennuksen myös matkailuteollisuuteen eli Lapin rinteisiin.
Omilla ideoillaan yrittäjänä rikastunut Eero Lehti (kok.) kehotti konesaliyrittäjiä myymään jäähdytyksessä syntyneen hukkalämmön turpeen kuivaukseen. Näin turpeen ympäristöhaitat vähenisivät. Konesalit pitäisi perustaa turvesoiden liepeille.
Raimo Piirainen (sd.) totesi entisten paperitehtaiden perustukset vankoiksi. Siksi ne sopivat hyvin datakonesaleille, kuten Kajaanissa. Isompikaan tietokone ei tärise.
Eduskunta joutuu tuon tuosta korjailemaan suhteellisen tuoreita lakeja. Toisinaan pykälissä on vikaa, toisinaan virkamiehet tulkitsevat niitä tahallaan vastoin tarkoitettua.
Nyt eduskunta joutui täsmentämään 2005 säädettyä lakia niin, että myös ne työikäiset nuoret, jotka eivät vielä ole kiinnittyneet työelämään, voivat päästä Kelan kuntoutukseen. ”Vinoutuneen tulkinnan vuoksi”, korosti sosiaalivaliokunta ja sen puheenjohtaja Juha Rehula (kesk.).
Sosiaalivaliokunnan pitkäaikaisin jäsen Erkki Virtanen (vas.) pohti, että kansanedustajan pitäisi oikeastaan jättää lakien tulkitseminen virkamiehille. Mutta nyt Kelan juristit tulkitsevat tätä lakia aivan toisin kuin hän alun perin tarkoitti.
Kelan juristi on vielä viisaampi kuin Kelan lääkäri. Mikael Jungner (sd.) kertoo eräässä muistelmakirjassaan ajastaan Kelan juristien kesätuuraajana. Siellä hänestä alkoi kehkeytyä se kaikkien asioiden ylierikoishallitsija, jolle eduskunnan istuntosali on yhtä ahdistava työympäristö kuin turvesuo.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
