Israelin iskuissa Bekaanlaaksoon kuollut ainakin 60 ihmistä
Israelin iskuissa Libanoniin on runsaan kuukauden sisällä kuollut uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan yli 1700 ihmistä.
Israelin Bekaanlaaksoon tekemissä iskuissa kuoli maanantaina ainakin 60 ihmistä, joista osa oli naisia ja lapsia. Arkistokuva Bekaanlaaksosta lokakuun 19. päivältä. LEHTIKUVA/AFP.Libanonissa Israelin tekemissä iskuissa Bekaanlaaksoon kuoli maanantaina ainakin 60 ihmistä, kertoi Libanonin terveysministeriö.
Libanonilaisen L'Orient Todayn laskelmien mukaan iskuissa kuoli 64 ihmistä, joista osa oli naisia ja lapsia. Lisäksi iskuissa haavoittui lehden mukaan yli 40 ihmistä.
Iskuja tehtiin eri puolille maan itäosassa sijaitsevaa Baalbekia, jossa äärijärjestö Hizbollah on vallassa. Alueen kuvernööri Bachir Khodr kuvaili iskuja väkivaltaisimmiksi alueella sen jälkeen, kun Israelin ja Hizbollahin välinen sota eskaloitui viime kuussa.
Etelä-Libanonissa Israelin maanantaina tekemä isku Tyroksen kaupunkiin tappoi seitsemän ihmistä ja haavoitti toistakymmentä.
Hizbollah sanoi puolestaan ottaneensa yhteen Israelin joukkojen kanssa Libanonin etelärajalla ja laukaisseensa raketteja Israelin laivastotukikohtaa kohti lähellä Haifan kaupunkia. Israelin mukaan 115 ammusta ammuttiin yli rajan.
Israelin iskuissa Libanoniin on runsaan kuukauden sisällä kuollut uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan yli 1700 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






