Kauppa porskuttaa: ruuan hinnan lasku kääntyi nousuksi loppuvuonna
Päivittäistavaroiden hinta nousi edellisen kerran kolme vuotta sitten.Päivittäistavaroiden myynnin arvo kasvoi 1,7 prosenttia viime vuonna, sillä vaikka hinta laski, niin tavaroiden myyntimäärä nousi lähes kaksi prosenttia. "Koko vuoden 2017 myynnin kasvu oli vahvinta neljään vuoteen", Päivittäistavarakaupan toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.
"Pitkään jatkunut hintojen lasku hidastui vuoden aikana ja kääntyi pieneen nousuun loppuvuonna. Edellisen kerran hintataso on noussut vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä", Luoto toteaa.
Elintarvikkeiden hinta aleni viime vuonna 0,9 prosenttia edellisvuodesta ja käyttötavaroiden hinta 1,3 prosenttia, Päivittäistavarakauppa ry kertoo.
Sen sijaan alkoholijuomien ja tupakan hinta nousi 4,2 prosenttia. Yhteensä päivittäistavaroiden hinnat laskivat viime vuonna 0,1 prosenttia.
Joulukuussa päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi 2,8 prosenttia edellisvuodesta. Päivittäistavarakaupan vähittäismyynnin arvo oli joulukuussa yli 1 620 miljoonaa euroa.
Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat supistuivat joulukuussa 0,1 prosenttia edellisvuodesta.
Inflaatio eli kuluttajahintojen muutos oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa 0,5 prosenttia ja marraskuussa 0,8 prosenttia.
Päivittäistavaroiden myynti kasvoi viime vuonna eniten suurissa supermarketeissa. Valinta- ja pienmyymälöissä myynti supistui.
Luodon mukaan kuluttajien ostovoima ja luottamus omaan talouteen ovat vahvoja ja esimerkiksi ravintoloissa syöminen on kasvussa. "Liikevaihdon kasvu vastaa myös kansainvälistä suuntausta", hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

