USU: Ammattisotilaiden Nato-komennukset saattavat muuttua pakollisiksi
Suomelle tulee täytettäväksi noin 100 tehtävää Naton komentorakenteessa, esimerkiksi ulkomailla sijaitsevissa sotilasesikunnissa.
Suomi haki Naton jäsenyyttä 17. toukokuuta viime vuonna, ja jäsenyys alkoi tänä keväänä 4. huhtikuuta. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariPuolustusvoimien ammattisotilaiden Nato-komennukset saattavat muuttua pakollisiksi, kertoo Uutissuomalainen.
”Voi hyvinkin olla, että esimerkiksi Naton esikuntiin lähteminen tulee velvoittavaksi. Mahdollinen muutos voi tapahtua aikaisintaan lähivuosina, koska vaadittava lainvalmistelu vie oman aikansa”, Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, sanoo kenraalimajuri Rami Saari Uutissuomalaiselle.
Hän korostaa kuitenkin, että päätöstä lainvalmistelusta ei ole tehty.
Upseeriliitossa kannatetaan vapaaehtoisuutta. Sen tuoreimmassa jäsenkyselyssä selvisi, että 81 prosenttia upseereista on sitä mieltä, että kansainväliten tehtävien tulee perustua avoimeen hakeutumiseen.
Myös Saari painottaa, että jatkossakin ulkomaan komennukset perustuvat ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen.
Nato-palvelussuhteen ehtojen neuvottelut ovat yhä kesken. Neuvotteluissa mukana ovat työntekijäjärjestöt, Puolustusvoimat, puolustusministeriö ja valtiovarainministeriö.
Suomelle tulee täytettäväksi noin 100 tehtävää Naton komentorakenteessa, esimerkiksi ulkomailla sijaitsevissa sotilasesikunnissa. Saaren mukaan paikat täytetään viiden vuoden kuluessa niin, että vuosittain Nato-komennukselle lähtee parisenkymmentä henkilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






