Vauhdin hurmaa ja vesikauhua
Lähdössä ei oteta vauhtia maalta, vaan sukset ovat rantaviivassa lähtölaukauksen paukahtaessa. Lähdön onnistuminen on tärkeää eteenkin kiihdytys-kisoissa. Petri Uutela Kuva: Viestilehtien arkistoENONTEKIÖ (MT)
Vesikrossi on etenkin lappilaisten kelkkailijoiden kesäharrastus, jossa hieman muunnelluilla moottorikelkoilla ajetaan kilpaa veden päällä.
Etelämpänä ainakin Oulun seudulla ja Itä-Suomessa on lajin harrastajia.
Viime vuosina uutta särmää lajiin ovat tuoneet hyppyrit ja vaikeutuvat ovaalisprinttiradat, ensi kesänä ehkä joukkuekisat.
”Vesiajoon sopivan kelkan rakentaminen on viikon urakka”, kertoo Enontekiön moottorikerhon vesikrossin ”tallipäällikkö” Auvo Saukkonen Hetasta.
Kisoissa edustettuina ovat kaikki kelkkamerkit. ”Ski-Doo REV 800 on esimerkiksi hyvin yleinen kisakampe”, Saukkonen kertoo.
Peruskelkan arvo on kahdesta kolmeen tuhatta euroa.
Tänä kesänä kisoissa on nähty norjalaisilla vuosimallin 2014 Polaris, joka on rakennettu varta vasten vesikäyttöön. Vanhemmillakin kyllä pärjää.
Yleisimmin kelkat ovat peräisin 2000-luvun alusta.
Vesikelkan rakentaminen alkaa siitä, että vakiomoottorikelkka puretaan osiin. Seuraava ja yksi tärkeimmistä vaiheista on moottoritilan tiivistys. Vettä ei saisi päästä mistään sisään.
Vakiokelkasta jätetään pois kaikki tarpeeton paino, kuten iso tankki, penkki, tuulilasi ja ajovalot. Ketjukotelossa pitää olla rypsiöljyä tai biologisesti hajoavaa voiteluöljyä.
”Telan asentoa ja iskunvaimennusta on myös hyvä säätää veteen paremmin sopivaksi. Vakiomoottori riittää, mutta ehkä polttoainejärjestelmää pitäisi saada säädettyä kesäkeleihin.”
Sen ihmeempiä harrastuksen aloittaminen ei siis vaadi. Ehkä juuri siitä syystä lajin suosio on lisääntynyt kovasti.
Kun lajiin hurahtaa, kelkan tuunaus menee pitemmälle.
Koska säännöissä ei ole rajoitettu virittämistä, siihen saa uppoamaan rahaa. Säädöillä parannetaan nopeutta ja ajo-ominaisuuksia.
”Seuraavaksi käsitellään moottoreita ja voimalinjaa”, Saukkonen summaa. Turbot, ilokaasut ja kilpabensiinit ovat sallittuja.
”Jokaisella on omat säätökuviot ja osa varjelee niitä tarkasti ulkopuolisilta. Joskus säädöistä puhutaan avoimesti, toisinaan harrastetaan teollisuusvakoilua.”
Varusteina kilpailijalla on oltava hyväksytty suojakypärä ja pelastusliivit tai -takki ja jotakin huomioväriä.
Kiihdytyksessä aloittelijakin voi helposti pärjätä, mutta ovaalisprintti vaatii jo hieman taitoa.
Esimerkiksi käännös kytkimen puolelle on haastava ja hyppyrissä melko moni upottaa. Ajovirheitä tulee myös lajin konkareille.
Useimmiten uppoaminen johtuu kuitenkin huonosta tiivistämisestä, jolloin moottoritilaan päässee vettä.
”Voimalinjassa kytkinvariaattori ja hihna eivät siedä vettä vaan alkavat luistaa”, selventää Saukkonen.
”Teknisistä ongelmista yleisin on tulppavika, jolloin kelkka käy vain toisella pytyllä eikä matkan teko sen jälkeen kestä kauan. Vesi voi myös aiheuttaa sähkökatkoksia.”
Kelkan upotessa hätäkatkaisija on irrotettava, jotta välttyy moottorivahingoilta.
Kelkoissa on uppoamisten varalta köyden päässä poiju, joka täytyy repaista irti ennen kuin kelkka painuu pohjaan.
Aina tässä ei kilpailija onnistu ja silloin kelkkoja naarataan yli kymmenen metrinkin syvyydestä sukeltajan avustuksella.
Uponneet kelkat vedetään rantaan lautalla.
Saukkosen ensikosketus vesikrossiin tapahtui vuonna 2003, kun porukalla mentiin ihmettelemään lajia Norjan Kautokeinoon.
”Siellä kisat olivat jo vaikka kuinka monennet.”
Suomessa harrastus alkoi parikymmentä vuotta sitten.
Saukkosen omien sanojen mukaan hänen päänsä ei kestä ajamista, mutta kelkkoja hän on rakentanut useita.
Kevään 2005 aikana hän rakensi yhteistyöllä ensimmäisen vesikelkan. Sillä harjoiteltiin pääasiassa Enontekiön Vuontisjärvellä.
”Ensimmäisissä kisoissa Kittilässä sillä kelkalla voitettiin kaikki lähdöt”, Saukkonen muistelee.
Hän on ollut yhtenä puuhamiehenä myös vesikrossin sääntöjen laatimisessa.
Viralliset säännöt lajille tehtiin vuonna 2009. Koska laji uudistuu jatkuvasti, on sääntöjäkin päivitettävä samaan tahtiin.
Norjassa noudatetaan pitkälle Suomen sääntöjä ja osa kuskeista kisaa molemmissa maissa. Ruotsissa lajin säännöt poikkeavat.
Ruotsissa lähtö on 1,5 metriä veden pinnasta laiturin nokasta ja siellä ajetaan vain ovaalisprinttiä. Pisteitä kerätään esimerkiksi hyppyristä ja kierroksista.
LAURA KYLMÄMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
