Itään odotettavissa runsaita sateita loppuviikon aikana
Laaja matalapaine pitää Suomea yhä otteessaan, ja sateet ovat yleisiä loppuviikosta etenkin maan keskivaiheilla. Idässä on odotettavissa runsaitakin sadekertymiä.
Maan etelä- ja länsiosassa saadaan yleisesti iltapäivän aikaan sadekuuroja, mutta lämpötila pääsee kuitenkin monin paikoin nousemaan lähelle kahtakymmentä astetta tai aurinkoisimmilla paikoilla hieman sen yli. Kuva: Ilmatieteen LaitosTänään perjantaina säärintama halkoo maatamme Pohjois-Karjalasta Länsi-Lappiin. Rintaman sateiden alla lämpötilat jäävät 15 asteen tuntumaan ja terassikahvittelut lienee mukavampi siirtää hetkeksi sisätiloihin.
Itärajan tuntumassa Pohjois-Karjalan pohjoisosassa ja Kainuun eteläosassa sademäärä saattaa nousta kahdesta- kolmeenkymmeneen milliin yksin perjantain aikana.
Maan etelä- ja länsiosassa saadaan yleisesti iltapäivän aikaan sadekuuroja, mutta lämpötila pääsee kuitenkin monin paikoin nousemaan lähelle kahtakymmentä astetta tai aurinkoisimmilla paikoilla hieman sen yli.
Myös ukkosta esiintyy edellisten päivien tapaan paikoin. Lapissa aurinko näyttäytyy etenkin Itä-Lapin alueella, mutta sää on muuta maata tuulisempi ja lämpötila 15 asteen tuntumassa.
Lauantaina sateet jatkuvat suunnilleen samoilla alueilla kuin perjantaina, ja on mahdollista, että perjantain ja lauantaina kokonaissadekertymä nousee idässä paikoitellen jopa yli 40 mm:n. Sadekuuroja esiintyy lähinnä maan keskiosassa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa. Etelässä yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia, mutta päivä on yleisilmeeltään varsin poutainen. Lämpötilat ovat lauantaina perjantain kaltaisia.
Sunnuntai ei tuo säähän suuria muutoksia. Sadealue on liikkeellä Pohjois-Pohjanmaan korkeudella. Paikallisia sadekuuroja tulee ainakin paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Pohjois-Lappi näyttää tämän hetken ennusteen mukaan poutaisimmalta.
- Osaston luetuimmat
