Perheen musta lammas
Pääkaupunkiseudulla varttunut Sanna on vaihtanut maisemaa lukuisia kertoja. Nykyään hän viihtyy Hyvinkäällä eikä pakene enää menneisyyttään. Toisaalta Sanna on jopa kiitollinen elämänkoulustaan, koska se on vahvistanut häntä ja pistänyt kyseenalaistamaan asioita. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoHYVINKÄÄ (MT)
Pieni tyttö rientää koulusta kotiin. Innoissaan hän näyttää äidille kutsua luokkatoverin synttärijuhliin. ”Saanhan mennä?” hän kysyy varovaisesti, vaikka oikeastaan tietää jo vastauksen.
”Et. Heitä kutsukortti roskiin. Siitä voi tulla pahoja henkiä kotiin.”
Sanna, 30, syntyi Jehovan todistajien perheeseen. Uskonto kielsi syntymäpäivien ja kristillisten juhlapäivien vieton. Kiellettyä oli myös urheiluseuroihin kuuluminen ja ajanvietto joidenkin yhteisön ulkopuolisten kanssa.
”Välillä takaraivossa vihlaisee katkeruus kaikista niistä menetetyistä mahdollisuuksista, jotka uskonto varasti. Eikö mulla olisi ollut oikeutta kasvaa kokeillen eri harrastuksia ja vanhempana miettiä, mitä mua oikeasti voisi kiinnostaa opiskella? Eikö mun olisi kuulunut saada kasvaa ilman pelkoa maailmanlopusta, demoneista, Saatanasta ja pahoista hengistä?”, Sanna pohtii hyvinkääläisen kahvilan pöydässä.
Uskonyhteisön sisällä lapsia ei kannusteta kouluttautumaan, vaan kiertämään ovelta ovelle käännyttämässä muita.
Pahinta Sannan mielestä oli aivopesu ja pelottelu. Jehovan todistajat kieltäytyvät muun muassa verensiirroista.
”Onnettomuuteen joutuneen lapsen annetaan ennemmin kuolla kuin ottaa vastaan jonkun muun verta”, Sanna sanoo ja pyörittelee silmiään.
Sannan mitta tuli täyteen 16-vuotiaana, jolloin hän ilmoitti eroavansa uskonnosta. Hän oli alkanut tapailla maailmallista eli yhteisön ulkopuolista poikaa, mikä ei ollut sallittua.
Lisäksi Sanna oli huomannut tykkäävänsä myös tytöistä ”kielletyllä tavalla”.
Vanhemmat yrittivät pistää kapinallisen ruotuun ja passittaa hänet Jehovan todistajien yhteisön vanhimpien kuulusteltavaksi. Se on eräänlainen oikeuskomitea. Ajatus ahdisti Sannaa niin paljon, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois.
”Pari vuotta kului kuin sumussa”, hän kuvailee.
Sanna muistaa vain raastavan yksinäisyyden. Elämässä ei ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt ex-todistajan ongelmia. Vanhemmat ja neljä veljeä käänsivät selkänsä tyystin.
”Aluksi äiti soitti parin kuukauden välein, haukkui ja pyysi palaamaan takaisin. Isä ei soittanut vuosiin.”
Tähän mennessä Sannan veljistä kaksi on lähtenyt yhteisöstä.
Kolmas veli yritti aika ajoin olla kunnollinen Jehovan todistaja. Hän tutki Raamattua ja pyrki takaisin yhteisöön, mutta epäonnistui yhä uudestaan ja päätyi takaisin maailmalliseksi.
Taistelun uuvuttamana veli lähti viime vuonna oman käden kautta. Hän hyppäsi autolautan kannelta hyiseen mereen.
Sanna on aina aavistellut, että jollekin veljistä saattaa käydä niin. Musertavaa on, että sovinto jäi tekemättä.
”Olisin halunnut sanoa niin monta asiaa. Veljeni oli mulle vihainen vuosia. Otti minut vihansa kohteeksi, piti minua itsekkäänä ja hemmoteltuna.”
Nyt Sanna pelkää yhteisöön jääneen nuorimman veljensä puolesta.
Sanna kävi aikoinaan puimassa traumojaan ammattiauttajan luona. Siitä ei ollut juuri apua, koska tuntui, ettei ammattilainen ymmärtänyt, millaista elämä oli ollut tiukkojen uskonoppien puristuksessa.
”Se on kuin rinnakkaisuniversumi. Tuntui, että puhuin eri kieltä kuin valtaväestö”, Sanna kuvailee.
Sen sijaan Uskontojen uhrien tuki ry:stä on ollut apua. Myös sosiaalisesta mediasta saa vertaistukea. Sanna kuuluu Facebookin suljettuun ryhmään parinsadan muun entisen Jehovan todistajan kanssa. Toisaalta se on raskastakin, sillä joka vuosi kuulee uutisia itsemurhaan päätyneistä.
Sanna on antanut viimeisen vuoden aikana useita haastatteluja medialle. Hän painottaa, ettei hyödy siitä itse mitenkään, päinvastoin.
”Ennemmin pelkään niskaan satelevia haukkuja perheeltäni.”
Sanna haluaa kuitenkin jatkaa avointa linjaa, jotta mahdollisimman moni kohtalotoveri saisi apua, tukea ja tietoa.
Sannan itsensä piti rämpiä kivikkoinen tie päästäkseen jonkinlaiseen tasapainoon. Lohtua on haettu niin päihteistä kuin huonoista kumppaneistakin.
”Ennen piti aina vetää kuuppa pimeäksi, jottei tarvitsisi tuntea mitään.”
Kun Sanna pääsi päihdekierteestä eroon, tuli tilalle syvältä kumpuava, puhdas viha. Sitä hän on purkanut kirjoittamalla ja keskustelemalla läheistensä kanssa. Tunneskaalaan on ilmestynyt myös ikävä yhteisöön jäänyttä veljeä kohtaan.
Nykyään Sanna pystyy nauttimaan elämästään. Hän käy töissä ja suunnittelee kouluttautumista. Lähitulevaisuudessa siintävät myös häät.
KATJA LAMMINEN
Sannan blogia voi lukea osoitteessa
tuuliam.wordpress.com.
Sukunimeä ei mainita jutussa sukulaisten yksityisyyden suojelemiseksi.
Metsästä
tuli mun paras
kaveri. Siellä
kukaan
ei tullut
sanomaan, millainen mun pitäisi olla.
Miten
vanhemmat
voivat kääntää selkänsä
lapselleen?
Kuolema on armollisempi.
Silloin
sulla on
vihan ja
surun
kohde.
Ylläolevat
lainaukset
ovat otteita
Sannan blogista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
