Essee: Kun Yhdysvallat luopuu maailmanpoliisin roolistaan, on Euroopan aika tarkastella kriittisesti kirkasotsaista hyväntekijän rooliaan
Turvallisuus on luottamusta, mikä edellyttää yhteistä tekemistä. Kriisinhallintaa on syytä jatkaa, mutta yhtä lailla on tärkeä keskustella ongelmista suoraan myös kotimaassa, kirjoittaa toimittaja Kaijaleena Runsten.
WTC-iskut 20 vuotta sitten ovat osa siinä, kuin terrorismi on muuttanut sodan käyntiä ja turvallisuutta. Kansainvälisten kriisien uusi luonne on tullut esiin Balkanilla ja Afganistanissa. Kriisit heijastuvat pohjolan perukoille asti, kuten talvi 2015–2016 osoitti. Ylimmässä kuvassa suomalaiset rauhanturvaajat Lipljanin lentokentällä Kosovossa vuonna 1999. Kuva: Boris Grdanoski, Gene Boyars, Jussi Nukari / LehtikuvaTurvallisuuden käsite muuttui läntisen maailman kansalaisten mielissä vuosituhannen alussa. Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta matkustajakoneiden kaappauksin tehdyistä terroristi-iskuista Yhdysvaltoihin.
Myöhemmin terroristi-iskuja koettiin myös Euroopan maaperällä. Afrikan ja Lähi-idän alueella niistä on kärsitty suhteellisesti vielä enemmän.
Yhdysvaltain ja sen liittolaisten Afganistanin operaation epäonnistumista pohditaan varmasti vielä jonkin aikaa. Liikkeelle tutkiskelussa pitää kuitenkin lähteä kauempaa. Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton hajoaminen loivat illuusion uudesta, turvallisesta maailmasta, jossa kaikki on mahdollista.
Silti vain hetkeä myöhemmin, 30 vuotta sitten, alkoi Balkanin sota. Se loi uudenlaisen sodan käsitteen: paikalliset sissijoukot ryhtyivät vainoamaan paikallisia. Siviilit kärsivät lisäksi ilmapommituksissa.
Samaan aikaan kaupan globalisoituminen avasi paitsi tavaravirtoja myös matkailua. Moni suomalainenkin on reissannut hyvinkin eksoottisissa kohteissa pitkin maapalloa halpojen lentojen ansiosta.
Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi totesi Ylelle, että perustuslaillinen demokratia ja ihmisoikeudet eivät tulevat ymmärretyiksi samalla tavalla ympäri maailmaa.
WTC-iskujen jälkijärkytyksessä Yhdysvallat jatkoi maailmanpoliisin otteitaan Lähi-idässä asein ja muhkein rahallisin ohjelmin. EU ja monet yksittäiset maat Suomi mukaan lukien ovat tukeneet Yhdysvaltoja osallistumalla Nato-johtoisiin rauhanturvaamisoperaatioihin. EU:n yhteinen ulkopolitiikka on vahvistanut myös siviilikriisinhallintaa.
Se, mikä jäi Afganistaniin lähdettäessä tekemättä, on kohdemaan tarpeiden kartoitus. Rauhan, turvallisuuden ja ihmisarvoisen kehityksen edistämisessä pätee sama kuin tavaroidenkin vientikaupassa: asiakas päättää, mitä se haluaa. Asiakas vain on yleensä sangen köyhä valtio, joka on etnisesti, kulttuurisesti ja usein myös uskonnollisesti kirjava yhdistelmä kansoja.
Epävakaissa olosuhteissa maataloustuotanto kärsii: kaupankäynti on vaikeaa jo siementen ja lannoitteiden saatavuudesta alkaen. Ilmastonmuutos tekee turvallisuusongelmista vielä isompia. Kun kuivuus tai tulva vie sadon, nälkä saa ihmiset levottomiksi.
Ääriliikkeet hakevat oppinsa verkosta ja hyödyntävät tehokkaasti hauraiden maiden tilannetta pyörittäen talouttaan rikollisuuden keinoin.
Maailma ei ole rajaton eikä muutu kriisittömäksi. Siinä missä Yhdysvallat näyttää kaikkien helpotukseksi luopuvan maailmanpoliisin roolistaan, on Euroopan aika tarkastella kriittisesti kirkasotsaista hyväntekijän rooliaan. Siitä on nimittäin lyhyt matka ylimielisyyteen ja viisasteluun, jos ei hahmoteta kriisimaan perustilannetta alkaen väestönkasvusta, työttömyydestä ja yhteiskunnan perusrakenteiden heikkoudesta.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan on syytä kysyä,
Ihmisoikeuksia ja sananvapautta mittaavissa indekseissä on liikuttu heikkoon suuntaan toistakymmentä vuotta peräkkäin. Esimerkkejä riittää: Kiina, Turkki, Venäjä, Syyria, Jemen, Irak ja Afganistan, Sahelin alue ja Afrikan sarvi, Myanmar.
Monet kriisivaltioista sijaitsevat Euroopan lähialueilla. Tämänhän saimme huomata pakolaisaaltona reilu viisi vuotta sitten. Kriisit heijastuvat siis myös Eurooppaan, halusimmepa tai emme.
Suomessakin sisäpoliittinen keskustelussa on jo kuultu, että maahanmuuttoa on kiristettävä. Kriittiset äänenpainot voimistunevat myös siitä, onko järkeä osallistua operaatioihin kriisialueilla. Humanitaarisen ja kehitysavun maksamisen tarvettakin varmaan taas kyseenalaistetaan.
Kriisit eivät siis ole ohi. Kirkasotsaisuudesta luopuminen ei tarkoita, etteikö eurooppalaisten tukea tarvittaisi ja sitä kannattaisi kärsivällisesti antaa.
Ennalta ehkäisevä tuki paikan päällä on tehokkaampaa kuin avustaminen pakolaisleireissä.
EU:n politiikkapaketti vaatii Afganistanin takapakin valossa skarppaamista. Keinovalikoiman karsiminen kriisimaan kansalaisia kuunnellen on oltava lähtökohta. Samoin se, ettei tarjota samanalista tukea monesta kilpailevasta ohjelmasta yhtä aikaa. Miljoonien jakaminen nopeasti on vain omiaan ylläpitämään korruptiota, kuten Afganistanissa kahdeksan vuotta poliiseja kouluttanut Johanna Valenius totesi Iltalehdelle.
Liian monia kehittyneitä työkaluja sisältävä pakki toimii siis heikommin kuin se, että aloitetaan perusvälineillä ja pakkia kasvatetaan vähitellen.
Talibanin kanssakin on opittava neuvottelemaan. Se ei tarkoita, että hyväksytään mahdolliset terroristiteot ja väkivalta esimerkiksi naisia kohtaan.
Kotimaassa tarvitaan myös rohkeutta keskustella suoraan eri mieltä olevien kesken, niin maahanmuutosta kuin ilmastonmuutoksestakin. Vain siten kansainvälisesti mitaten turvallinen onnelamme säilyttää keskinäisen päätöksentekokyvyn.
Koronan vielä jyllätessä on mahdotonta todeta, toistuuko vapaan lentomatkailun aika enää. Ilmastopolitiikka ainakin osaltaan varmasti sitä hillitsee. Terveyskin saa monen miettimään, missä on turvallista lomailla.
Yksi on selvää: turvallisuuden uusi arvostus. Se edellyttää luottamusta, minkä vuoksi sen vaalimisessa tarvitaan meidät kaikki maapallon eri kolkissa.
Lue lisää:
14 miljoonaa afganistanilaista on pikaisen ruoka-avun tarpeessa
Lukijalta MT:n entinen päätoimittaja Lauri Kontro: Sodat eivät ole ratkaisseet terrorismin ongelmaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
