Puoluesihteeri Twitterissä: Keskusta asettuu Olli Rehnin taakse presidentinvaaleissa
Keskusta pyysi puolueen kenttäväeltä esityksiä siitä, kenen taakse puolue asettuisi presidentinvaaleissa. Puoluehallitus käsitteli asiaa tänään kokouksessaan.
Olli Rehn on ollut useimmissa kannatuskyselyissä Pekka Haaviston jälkeen toiseksi suosituin mahdollinen ehdokas. LEHTIKUVA. Kuva: Antti Aimo-KoivistoKeskusta asettuu Olli Rehnin taakse ensi vuoden presidentinvaaleissa, kertoo puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen Twitterissä.
Pirkkalaisen mukaan keskusta pyysi puolueen kenttäväeltä esityksiä siitä, kenen taakse puolue asettuisi presidentinvaaleissa. Kaikki esitykset koskivat Pirkkalaisen mukaan Olli Rehniä, joten keskusta ei järjestä asiasta neuvoa-antavaa jäsenäänestystä.
Keskustan puoluehallitus käsitteli asiaa tänään kokouksessaan.
Rehn, 61, kertoi kesäkuussa pyrkivänsä presidentiksi valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Valitsijayhdistyksen ehdokkuus edellyttää, että 20 000 äänioikeutettua allekirjoittaa ehdokkaan kannattajakortin.
Rehn on toiminut Suomen Pankin pääjohtajana vuodesta 2018 alkaen. Ehdokkuudestaan kertoessaan Rehn ilmoitti, ettei jatka töitä pääjohtajana ehdokkuutensa aikana.
Ennen pääjohtajuuttaan Rehn on toiminut muun muassa EU-komissaarina vuosina 2004–2014 ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen elinkeinoministerinä vuosina 2015–2016.
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään ensi vuoden tammikuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







