Juhannuksen vietto pääosin rauhallista – tieturmissa kuollut enemmän kuin hukkumiseen
Keskimäärin juhannuksena hukkuu noin kuusi ihmistä.Suomalaiset viettivät juhannusta suhteellisen rauhallisesti, mihin vaikutti sateinen ja kolea sää.
Sunnuntaiaamupäivään mennessä juhannuksen aikana ja sen menoliikenteessä oli kuollut kolme ihmistä tieturmissa sekä yksi hukkuneena.
Sotkamossa kuoli torstai-iltana yksi ihminen tämän auton suistuttua tieltä. Tieltä suistuminen aiheutti myös Lahdessa yhden henkilön kuoleman.
Juhannuspäivänä henkilöauton kuljettaja kuoli ajoneuvonsa ja kuorma-auton kolarissa Kuopiossa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana hukkuneista 79 prosenttia on ollut miehiä.
Hukkuneita oli tiedossa yksi, kun Juuassa rantavedestä löydettiin torstaina hukkunut mies.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) ylläpitämien hukkumistilastojen mukaan juhannuksena hukkuu keskimäärin noin kuusi ihmistä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana (2015–2024) hukkuneista 79 prosenttia on ollut miehiä.
Eniten hukkumisia on tapahtunut tilastojen perusteella Itä-Suomen alueella, jossa sijaitsee myös valtaosa suomalaisten kesämökeistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







