Hyvin sijoitetulla tuulivoimalalla ei ole terveysvaikutuksia
Virpi Poikolainen (lukijalta MT 3.3.) pelkää tuulivoimaloilla tapahtuvan energiantuotannon aiheuttavan erilaisia haitallisia sivuvaikutuksia ihmiselle ja ympäristölle. Poikolaisen mukaan tuulivoimaloista lähtevä matalataajuinen ääni voisi olla terveydelle haitallista. Tutkimukset, joihin Poikolainen viittaa, eivät ole tieteellisesti päteviä eikä niitä tulisi esittää kiistattomana totuutena. Tieteellisesti toteutetuissa tutkimuksissa terveysvaikutuksia ei ole havaittu.
Tuulivoimaloiden tuottaessa energiaa niistä kuuluu ääntä niin kuin muistakin ihmisen valmistamista laitteista. Tuulivoimalan tuottaman äänen ominaisuudet otetaan huomioon sijoitettaessa tuulivoimaloita ympäristöministeriön juuri (28.2.2014) julkaisemien mallinnusohjeiden mukaisesti.
Ympäristöministeriö on myös huomioinut sosiaali- ja terveysministeriön kahta maakuntakaavaa koskevan lausunnon asutuksen ja voimaloiden välisestä suositusetäisyydestä. Ympäristöministeriö korostaa (esimerkiksi tiedotteet 27.11.2013 ja 28.2.2014), että sopiva etäisyys tuulivoimalan ja asutuksen välille määritellään jokaisessa kohteessa erikseen mallinnusohjeen mukaisesti tehdyllä mallinnuksella.
Korvalla kuultavan äänen lisäksi ihmisiä huolettaa selvästi myös tuulivoimaloiden tuottama matalataajuinen infraääni. Poikolainen esittääkin juuri tämän pienitaajuisen infraäänen aiheuttavan ihmisille terveyshaittoja. Ihmisen kuuloalueella ovat äänet, joiden taajuus on 20–20 000 hertsin välillä. Infraääneksi kutsutaan ääntä, joka on taajuudeltaan alle 20 hertsiä.
Tietoa matalataajuiselle äänelle altistumisen seurauksista on ollut vielä niukasti tarjolla. Tästä syystä muun muassa Saksan ympäristövirasto on tutkituttanut asiaa. Tieteellisten tutkimusten (Baijerin ympäristövirasto 2013) mukaan ihmisen kuulotason alapuolella olevilla infraäänellä ei ole minkäänlaisia vaikutuksia kuuloon tai sydän- ja verenkiertoelimistöön. Sen ei ole todettu aiheuttavan muitakaan oireita.
Raportin mukaan myös johtavassa tuulivoimamaassa Tanskassa on tutkittu asiaa ja todettu yhtäläisesti, että tuulivoimaloiden tuottama infraääni on voimakkuudeltaan niin matalaa, ettei ongelmia aiheudu. Tutkimuksessa on ollut mukana erikokoisia voimaloita aina 3,6 megawattiin saakka. Tanskassa sisämaahan sijoitetut voimalat ovat samaa kokoluokkaa kuin Suomessa eli noin kolmen megawatin voimalat ovat yleisimpiä.
Uudessa-Seelannissa julkaistun tutkimuksen (Chricton ym. 2013) mukaan infraäänen terveysvaikutuksilla pelottelu ennen kuuntelukokeita sai ihmiset kokemaan terveysvaikutuksia riippumatta siitä, soitettiinko heille infraääniä vai pelkkää hiljaisuutta. Ihmiset, joita ei ennen kuuntelukokeita peloteltu terveysvaikutuksilla, eivät vaikutuksia myöskään raportoineet. Tuulivoiman äänen terveysvaikutuksilla pelottelu voi siten vaarantaa terveyden – toisin kuin Ympäristöministeriön mallinnusohjeistuksen mukaan sijoitetut tuulivoimalat.
Anni Mikkonen
toiminnanjohtaja
Suomen Tuulivoimayhdistys ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
